Suomen ylioppilaskuntien liitto

SYL: Ei pitene ilman nuoria

“FSF: Inte längre utan unga”
“SYL: No further without the young”

Kannanotto 12.7.2011 (på svenska / in English)
Vapaa julkaistavaksi

SYL: Ei pitene ilman nuoria

Jyrki Kataisen kuuden puolueen hallitus on ottanut tavoitteekseen työllisyyden parantamisen ja työurien pidentämisen. Hallitus on nostanut hallitusohjelmansa alkulehdille sanakolmikon sukupolvien välinen tasa-arvo. “Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL on tyytyväinen siihen, että hallitus on ymmärtänyt sukupolvinäkökulman keskeisyyden. Tulemme muistuttamaan hallitusta tästä kirjauksesta aina tarpeen vaatiessa”, SYL:n puheenjohtaja Katri Korolainen-Virkajärvi huomauttaa.

SYL yhtyy hallituksen näkemykseen siitä, että työurien pidentäminen on välttämätöntä Suomen tulevaisuuden kannalta. Hallitusohjelman kirjaus siitä, että työuria on pidennettävä alusta, keskeltä ja lopusta on SYL:nkin tavoitteiden mukainen. Työurien pidentäminen ei onnistu kohdistamalla keinot vain työuran yhteen vaiheeseen.

“Toivottavasti päättäjät ymmärtävät, että nykyiset ja tulevat nuoret päätyvät työurien pidentämistoimien kohteeksi niiden koko matkalta. Meidän on sekä valmistuttava nopeammin, jaksettava paremmin työelämässä että työskenneltävä nykyistä eläköitymisikää pitempään. Jokainen mahdollinen keppi tulee osumaan nuoriin. SYL:n näkemyksen mukaan työurien pidentämisessä kannattaa keskittyä pakotteita pehmeämpiin keinoihin”, esittää Korolainen-Virkajärvi.

SYL:n mielestä sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus on avainasemassa tulevina vuosina. Työurien pidentäminen, eläkejärjestelmän uudistukset, työelämän muutokset, ilmastonmuutoksen hillitseminen – nämä kaikki on ratkaistava tavalla, joka kohtelee reilusti niin nuoria, työnsä tehneitä eläkeläisiä kuin suuria ikäluokkiakin.

“Esimerkki nuorille potentiaalisesti haitallisesta uudistuksesta on hallitusohjelmaan kirjattu työeläkeindeksijärjestelmän tarkastelu ja mahdolliset muutokset. Tämä, kuten muutkin työelämän uudistukset, luvataan tehdä kolmikantaisesti. Missä ovat nuoret tämänkaltaisessa päätöksenteossa? Päätökset koskettavat meitä enemmän kuin mitään muuta sukupolvea. Silti hallituksen keski-ikä on 46,5 vuotta eikä nuoria näy työmarkkinaosapuolten pöydissä”, muistuttaa Korolainen-Virkajärvi.

SYL toivoo hallitukselta ja työmarkkinaosapuolilta viisautta ja halua katsoa yhtä hallituskautta pitemmälle. Kestäviä päätöksiä tämän yhteiskunnan ongelmiin ei saada aikaiseksi, jos nuoret eivät ole osallisina päätöksenteossa.

Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry

Katri Korolainen-Virkajärvi, puheenjohtaja, puh. 044 906 5007
Matti Parpala, pääsihteeri, puh. 041 515 2225
Janne Koskenniemi, hallituksen työelämäasioista vastaava jäsen, puh. 044 906 5002

SYL:n ehdotuksia työurien pidentämiseksi löytyy osoitteesta:
http://www.syl.fi/wp-content/uploads/2011/05/SYL_2011_Tyokalupakki_tyourien_pidentamiseen.pdf


Tämän kirjoituksen on kirjoittanut ja julkaissut Jarno Lappalainen 12.7.2011 kello 5:01. Se on luokiteltu kategoriaan Toimistolta ja merkitty aihesanoilla . Voit kommentoida kirjoitusta alapuolella. Voit kirjautua Facebook-, Twitter- tai Disqus-tunnuksilla sekä kommentoida anonyymisti.