Lausunto: SYL kritisoi TEM:n esitystä poistaa opiskelijan oikeus työttömyysturvaan
SYL on 26.8. lausunut työ- ja elinkeinoministeriölle työttömyysturvalain muuttamisesta. Lausunto löytyy alta. TEM:n esityksen mukaan opintonsa vähintään vuodeksi keskeyttäneen opiskelijan oikeus työttömyysturvaan lakkautettaisiin. Vastaisuudessa opiskelijan olisi erottava yliopistosta saadakseen työttömyysturvaa. SYL:n mielestä ei ole mieltä kannustaa opiskelijoita luopumaan opinto-oikeudesta – se olisi täysin ristiriitainen viesti elinikäisen oppimisen ja maisteroitumistavoitteiden kanssa. SYL myös muistutti ministeriötä siitä, kuinka suuri osa opiskelijoista käy opintojen aikana töissä: yliopisto-opiskelijoista lukukausien aikana työskentelee 63 % ja kesällä 78 %. Työttömyysturvaan tukeutuminen voi tulla opiskelijalle välttämättömäksi vaihtoehdoksi.
Lausuntopyyntö herätti SYL:n toimistolla syvällisen keskustelun sosiaaliturvan toimivuudesta. Käytetäänkö järjestelmää todellisuudessa väärin? Mikä on väärinkäyttöä? Onko opintotuki ainoa etuus, johon opiskelijalla tulee olla oikeus? Suurta kannatusta toimiston väen keskuudessa sai omaehtoinen opiskelu työttömyysturvalla. Tämänkin suhteen TEM:n esitys huolestutti SYL:a. Eihän lakimuutosta tulkittaisi niin, ettei omaehtoinen opiskelu työttömyysturvalla olisi enää mahdollista yliopisto-opiskelijoille?
Lisätiedot: sosiaalipoliittinen vastaava Ilari Nisula ja sosiaalipoliittinen sihteeri Sini Terävä
Tämän kirjoituksen on kirjoittanut ja julkaissut Jarno Lappalainen 26.8.2011 kello 8:15. Se on luokiteltu kategoriaan Lausunnot ja merkitty aihesanoilla sosiaalipolitiikka (4) . Voit kommentoida kirjoitusta alapuolella. Voit kirjautua Facebook-, Twitter- tai Disqus-tunnuksilla sekä kommentoida anonyymisti.