Voi pojat, nyt pääsee äänestämään! 01.11.2011 [Lauri Lahoniitty] 01.11.2011 (Koko päivä) Hei, sin
Monthly Archives: October 2011
-
-
Tiedote 31.10.2011 / Suomen yliopistot UNIFI ry
Suomen yliopistot UNIFI ry:n rakenteellisen kehittämisen koordinaatiohanke on valmistunut ja sen neljä työryhmää ovat julkaisseet loppuraporttinsa.
Työryhmät ovat tarkastelleet humanistista, kasvatustieteellistä, luonnontieteellistä ja yhteiskuntatieteellistä koulutusalaa. Tavoitteena on yhteistyön kautta selkeyttää yliopistojen työnjakoa sekä tukea koulutusalojen toimintaedellytyksiä ja yliopistojen profiloitumista. Lisäksi halutaan varmistaa, ettei yhdeltäkään koulutusalalta häviä tieteenaloja eivätkä ne tule liian ohuelti katetuiksi.
Luonnontieteellisen koulutusalan työryhmä esittää yhteensä 18 kehittämisehdotusta, joilla halutaan edistää yliopistojen yhteistyötä ja työnjakoa. Pieniä koulutusohjelmia voidaan lakkauttaa ja tiivistää yhteistyötä yliopistojen sisällä ja niiden kesken. Eräitä aloja lukuun ottamatta luonnontieteiden keskeinen ongelma on alhainen läpäisyprosentti, siksi aloituspaikkoja voidaan vähentää useilla aloilla vaikuttamatta valmistuvien määriin.
» Jatka lukemista
-
Tiedote 28.10.2011
Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) lokakuun 18.-19. päivinä järjestämän edustajistovaalin tulos on tarkistuslaskennan valmistumisen jälkeen vahvistettu eilen torstaina 27.10. keskusvaalilautakunnan kokouksessa.
Tarkistuslaskennassa selvinneet muutokset olivat vähäisiä, eivätkä vaikuttaneet ryhmien voimasuhteisiin. Ainejärjestöjen HYAL on 21 edustajallaan selvästi suurin ryhmittymä edustajistossa. Myös oikeus, lääke-, eläinlääke- ja hammaslääketieteilijöiden sekä kansainvälisten opiskelijoiden HELP vahvisti asemiaan ja yhdessä ainejärjestöläisillä on siis enemmistö HYYn edustajistosssa.
Poliittisista ryhmittymistä ainoana asemiaan vahvisti Keskeiset-vaaliliitto, joka sai nyt kaksi paikkaa edustajistoon. Edustajiston suurin poliittinen ryhmittymä on Sitoutumaton vasemmisto kuudella paikallaan.
» Jatka lukemista
-
Tiedote 28.10.2011 / Tampereen yliopiston ylioppilaskunta (Tamy)
Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan (Tamy) edustajistovaaleissa valitaan ylioppilaskunnan ylin päättävä elin, 40-henkinen edustajisto. Edustajistovaalit ovat lähteneet vilkkaasti käyntiin: tällä viikolla on järjestetty sähköinen ennakkoäänestys, joka päättyy tänään perjantaina 28.10. klo 20.00.
Torstai-iltaan mennessä ennakkoon oli käynyt äänestämässä 1458 henkilöä eli noin 12,10 prosenttia äänioikeutetuista. Äänioikeutettuja ovat kaikki läsnäolevaksi ilmoittautuneet Tamyn jäsenet eli reilut 12 000 Tampereen yliopiston opiskelijaa. Ennakkoäänestysaktiivisuus on kasvanut ylioppilaskunnissa kautta maan: esimerkiksi Helsingissä, Turussa ja Oulussa äänestysprosentit ovat nousseet ennätyslukemiin.
“Viimeistään ennakkoäänestysvilkkaus osoittaa, että puheet opiskelijoiden passivoitumisesta eivät pidä paikkaansa”, kommentoi Tamyn keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Virve Valtonen.
Varsinaisina vaalipäivinä 1.–2.11. opiskelijat voivat äänestää Tampereen yliopiston kampuksilla yhteensä 11 äänestyspaikassa. Vaaleissa on tänä vuonna ehdolla 181 opiskelijaa, joka on 14 prosenttia vähemmän kuin vaaleissa vuonna 2009. Ehdokkaita on asettanut yhteensä 11 liittoa, joiden esittelyt löytyvät Tamyn vaalisivuilta tamy.fi/edustajistovaaliliitot.
» Jatka lukemista
-
Tiedote 28.10.2011
Yliopisto-opiskelijat ympäri Suomea käyvät parhaillaan vaaliuurnilla äänestämässä ehdokkaansa ylioppilaskuntiensa ylimpiin päättäviin elimiin, edustajistoihin. Varsinaiset vaalipäivät ovat ensi tiistaina ja keskiviikkona 1.–2. marraskuuta. Ylioppilaskunnissa on mahdollista äänestää myös ennakkoon, pääsääntöisesti ennakkovaaleja on käyty ylioppilaskuntakohtaisin aikatauluin tällä viikolla. Vaalien valtakunnalliset tulokset selviävät keskiviikkona 2.11. myöhään illalla.
Maan suurin ylioppilaskunta, Helsingin yliopiston ylioppilaskunta, on jo käynyt oman vaalinsa (18.–19.10.), mutta sen tulokset otetaan huomioon kahdentoista muun ylioppilaskunnan kanssa valtakunnallisessa tuloslaskennassa.
Ylioppilaskuntien kattojärjestö, Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL vastaa tuloslaskennasta ja päivittää vaalien tuloksia internet-sivuilleen ja Facebookiin (http://www.facebook.com/SYL.FIN). Tiedote vaalien lopullisesta tuloksesta lähetetään heti, kun se on selvillä.
Ylioppilaskuntavaalit järjestetään joka toinen vuosi; tänä syksynä äänioikeutettuja on reilu 132 000. Viime kerralla (2009) edustajistovaalien äänestysprosentti oli 28,4.
» Jatka lukemista
-
Lehdistötiedote 27.10.2011 / Oulun yliopiston ylioppilaskunta
Oulun yliopiston ylioppilaskunnan pääsihteerin sijaiseksi seuraavaksi kahdeksi vuodeksi on valittu tekniikan ylioppilas Ilari Nisula. Valinnan teki ylioppilaskunnan edustajisto 27.10.2011 kokouksessaan 6/2011. Nisula aloittaa toimessa joulukuun aikana.
Haukiputaalta kotoisin oleva Nisula on aloittanut vuonna 2005 opintonsa Oulun yliopistossa informaatioverkostojen koulutusohjelmassa.
Nisula on ollut koko opintojensa ajan innokas opiskelija-aktiivi ja toiminut Oulun yliopiston ylioppiaskunnan hallituksessa ja vuonna 2010 hallituksen puheenjohtajana. Kuluneen vuoden Nisula on toiminut Suomen ylioppilaskuntien liiton hallituksessa.
» Jatka lukemista
-
Tiedote 27.10.2011 / Oulun yliopiston ylioppilaskunta
Oulun yliopiston ylioppilaskunta ylpeänä esittää kauppatieteiden ylioppilas, FM Wille Leppämäkeä Opiskelijoiden liikuntaliiton puheenjohtajaksi vuodelle 2012.
Wille Leppämäki on toiminut monipuolisissa paikallisissa ja valtakunnallisissa luottamustehtävissä. Hän on OYY:n pitkäaikainen sosiaalipoliittinen sihteeri, joka haluaa jatkaa ylioppilaskuntatyöuransa jälkeen uusissa haasteissa opiskelijaliikkeessä. Leppämäki on kerryttänyt itselleen runsaasti kokemusta eri luottamustoimissa ja puheenjohtaja- sekä muista johtotehtävissä opiskeluaikanaan. Viimeisimmät johtotason toimet ovat hallituksen puheenjohtajuudet opiskelijoiden omistamassa ravintolayhtiö Uniresta Oy:ssä ja OYY:n alumniyhdistys Rauhala-klubi ry:ssä.
» Jatka lukemista
-
Hakuilmoitus 27.10.2011
Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) on noin 12 500 opiskelijan julkisoikeudellinen yhteisö. OYY toimii jäsenistönsä etu- ja palvelujärjestönä, joka työllistää 9 työntekijää.
Nykyisen toimenhaltijan siirtyessä uusiin haasteisiin ylioppilaskuntamme hakee joukkoonsa sosiaalipoliittista sihteeriä vakituiseen työsuhteeseen 21.11.2011 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Tarjoamme haasteellisen, monipuolisen sekä vastuullisen työn opiskelijajärjestön ytimessä. Sosiaalipoliittisen sihteerin tehtävänä on mm. toimia sosiaalipoliittisten asioiden asiantuntijana, vastata ylioppilaskunnan sosiaalipoliittisen linjan valmistelusta, laatia lausuntoja ja kannanottoja, osallistua eri projektien toteuttamiseen sekä vastata osaltaan ylioppilaskunnan hallinnosta ja yhteistoiminnasta yliopiston hallinnon opiskelijaedustajien kanssa.
Sosiaalipoliittiselta sihteeriltä edellytämme akateemisia opintoja, ylioppilaskuntakokemusta sekä sosiaalipolitiikan ja yliopiston hallinnon tuntemusta. Sosiaalipoliittisella sihteerillä on oltava hyvät internet- ja atk-taidot, erinomainen suomen kielen taito sekä hyvä englannin kielen taito. Edellytämme hyviä vuorovaikutustaitoja ja organisointikykyä.
» Jatka lukemista
-
Nyt vihastuttaa! Tämä ei ole ensimmäinen, eikä varmastikaan viimeinen kerta, kun olemme yliopiston johdon kanssa eri mieltä asioista, mutta tämä perseily tuli yllätyksenä. Puhe on siis lausunnosta, jonka yliopisto on antanut Opetus- ja kulttuuriministeriön alustavasta Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmasta (tuttavallisemmin KESU) vuosille 2011-2016
Yliopisto kumartaa rohkeasti ministeriön suuntaan ja pyllistää tuleville opiskelijasukupolville
-
Pressmeddelande 26.10.2011 / Studentkåren vid Tammerfors universitet (Tamy)
Studentkåren vid Tammerfors universitet (Tamy) presenterar Iida Jaakkola till Studerandenas Idrottsförbunds (OLL) ordförande 2012. 24-åriga Jaakkola, som studerar marknadsföring och internationella relationer, har arbetat i år som OLL:s vice ordförande och varit ansvarig för idrottspolitik och elitidrott. Tidigare har hon arbetat två år som ordförande för motionsavdelning vid Studentkåren vid Tammerfors universitet (Tamy) och har varit med att grunda UtaSport Ry, idrottsförbundet vid Tammerfors universitet.
”Året har gått mycket snabbt, och det skulle kännas vemodigt att sluta nu, när man just har börjat komma i gång. Under det senaste året har jag lärt mig mycket – inte bara om mig själv och OLL, utan också om medlemsorganisationerna, och det vore utmärkt att fortsätta arbetet också nästa år”, säger Jaakkola.
År 2012 är OLL:s huvuduppgift att se till att det inte bara står skrivet i regeringsprogrammet att högskoleidrott måste tas hand om, utan också att konkreta åtgärder för att främja högskoleidrotten kommer att uppnås. Som en del av detta måste OLL följa noggrant reformen av yrkeshögskolelagen och bidra aktivt till beaktande av högskolestuderandenas välfärdtjänster. OLL måste också stödja studentkårer vid universiteten och yrkeshögskolorna i deras lokala påverkansarbete i kommunala val att kommuner mer skulle lägga märke till studerandena som aktiva motionerare.
» Jatka lukemista

