Osallistu kansalaiskyselyyn – Parempaa elämää työllä!
Tiedote 9.2.2011 / Työ- ja elinkeinoministeriö
Työministeri Lauri Ihalaisen vetämänä valmistellaan kansallista työelämän kehittämisstrategiaa. Mukana on ministeriöitä, työmarkkinajärjestöjä ja muita työelämätoimijoita. Työn tukemiseksi tarvitaan myös kansalaisten näkemyksiä ihannetyöpaikasta ja siitä miten työnteon mielekkyyttä pystyttäisiin parantamaan.
Kyselyssä etsitään vastauksia mm. siihen, minkälaista työn tulevaisuuden työpaikalla olisi oltava, millaiseen työpaikkaan on helppo työllistyä, millaisessa työpaikassa on hyvä työskennellä ja saavuttaa hyviä tuloksia. Vastauksia halutaan sekä työelämässä että työvoiman ulkopuolella olevilta. Työ- eja elinkeinomisteriöstä on lisäksi toivottu, että myös opiskelijat vastaisivat aktiivisesti kyselyyn.
Kyselyn linkki on http://digiumenterprise.com/answer/?sid=791689&chk=D7VYWFZ4 ja siihen voi vastata 7.2.–26.2.2012 välisenä aikana. Kyselystä löytyy tietoa myös työ- ja elinkeinoministeriön nettisivuilta http://www.tem.fi. Vastaaminen vie aikaa vain muutaman minuutin.
Tämän kirjoituksen on kirjoittanut ja julkaissut riitta.kappi 9.2.2012 kello 15:15. Se on luokiteltu kategoriaan sidosryhmätiedotteet ja merkitty aihesanoilla aktiivinen kansalaisuus (2), kansalaiskysely, TEM (3), työ- ja elinkeinoministeriö (2), työelämä (8), työelämäkysely, työura (6) . Voit kommentoida kirjoitusta alapuolella. Voit kirjautua Facebook-, Twitter- tai Disqus-tunnuksilla sekä kommentoida anonyymisti.