Yliopistojen rehtorit, olkaa rohkeasti maksuttomuuden puolella!
Kommentti
Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry ihmettelee huolestuneena useiden rehtoreiden näköalattomia vastauksia Jyväskylän ylioppilaslehden (15/2009) kyselyyn, jossa selvitettiin ajatuksia maksuttoman koulutuksen tulevaisuudesta. Vain Tampereen yliopiston rehtori Kaija Holli uskalsi ennustaa toisen tutkinnon pysyvän maksuttomana myös seuraavat 10 vuotta.
Maksuton koulutus on tasa-arvoista ja yhteiskunnan kokonaisedun kannalta viisas ratkaisu. Nyt ollaan ehdottomassa kuitenkin maksuttomuuden periaatteesta luopumista toisen tutkinnon osalta, mikä käytännössä hankaloittaisi jo tutkinnon suorittaneiden mutta alaa vaihtavien tai osaamistaan täydentävien asemaa. Toisen tutkinnon suorittajat muodostavat hyvin pienen osuuden opiskelijoista. Heiltä perittävien maksujen taloudellinen merkitys on mitätön. Hallintokulut muodostuisivat suuriksi ja pahimmassa tapauksessa saattaisivat jopa ylittää maksuista kertyvän teoreettisen hyödyn.
Sikäli kun koulutus on palvelu, se on sitä yhteiskunnalle. Ajatus yksilökohtaisesta palvelusta ei toimi tutkintoon johtavassa koulutuksessa, mutta laadun on oltava kunnossa kaikille. Opinnoistaan maksavat toisen tutkinnon suorittajat odottaisivat erityiskohtelua ja -palvelua rahojensa vastineeksi. Maksuttomasti opiskelevia saatettaisiin kohdella massana, joka ei kunnon palveluita ole ansainnut. Opiskelijoiden välinen solidaarisuus olisi mennyttä ja akateeminen yhteisö hajonnut toisiaan kyräileviin ryhmittymiin. Yliopiston idea – ajatus vapaasta ja tasa-arvoisesta tiedeyhteisöstä – olisi murskana.
Vuoden 2010 alusta korkeakoulut voivat alkaa periä maksuja yliopistojen maisteriohjelmien ja ammattikorkeakoulujen ylempien ammattikorkeakouluopintojen opiskelijoilta, jotka tulevat EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta. Tämä kokeilu muuttaa korkeakoulujärjestelmäämme ja asettaa opiskelijat kansalaisuuden perusteella eriarvoiseen asemaan keskenään. Tämä kokeilu on vaarallinen ennakkotapaus, mutta SYL uskoo, että kokeilusta luovutaan sen tuottaessa vain tappiota.
Vaikuttaa siltä, että rehtorit ovat tulkinneet kokeilun hyväksymisen tarkoittavan maksujen periaatteellista hyväksymistä. Tulkinta on väärä. Nyt tarvitaan rohkea ote tulevaisuuteen ja luottamusta korkeakoulujärjestelmämme syvimpiin periaatteisiin. Rehtorit, uskaltakaa puolustaa yliopistojanne juuri nyt! Muuten tilalle astuu markkinavoimien ehdoilla tutkintoja tehtailevia yliopiston irvikuvia, joihin opiskelijat valikoituvat varakkuuden, ei kyvykkyyden perusteella.
Jussi Rauvola Tuomas Viskari
puheenjohtaja pääsihteeri
Lisätietoja: puheenjohtaja Jussi Rauvola, 044 906 5007, etunimi.sukinimi@syl.fi
Viimeksi muutettu
08-12-2009 17:38