Sivukartta Koti » Asiakirjat » SYL: Yli 90 prosenttia...

SYL: Yli 90 prosenttia kansanedustajaehdokkaista nostaisi opintorahaa

Document Actions
Tiedote 9.3.2007
Suomen ylioppilaskuntien liitto on yhdessä paikallisten ylioppilaskuntien kanssa kysynyt kansanedustajaehdokkailta heidän kantaansa opintorahan korottamiseen. Kysely tehtiin yhteensä yli 1500 ehdokkaalle. 1227 kansanedustajaehdokasta vastasi ja heistä 91 prosenttia kannattaa opintorahan 15 prosentin korotusta 1.1.2008 alkaen.

Opintorahan 15 prosentin korotus maksaisi 70 miljoonaa euroa vuodessa. Korotuksen myötä esimerkiksi korkeakouluopiskelijoiden 259 euron suuruinen opintoraha nousisi noin 40 euroa. Opintorahaa ei ole korotettu 15 vuoteen ja sen reaaliarvo on jäänyt jälkeen jo 20 prosenttia. Opintorahan korotus mahdollistaa tasa-arvoisesti opiskelijoiden täysipäiväisen syventymisen opintoihin ja valmistumisen tavoiteajassa.

”Ehdokkaat yksiselitteisesti haluavat parantaa opiskelijoiden tilannetta” toteaa Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtaja Lasse Männistö.

”Nyt täytyy pitää huoli siitä, että nämä ehdokkaat pääsevät eduskuntaan lunastamaan lupauksensa” Männistö sanoo.

Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Katariina Styrman on keskustellut ehdokkaiden kanssa opintorahan korotustarpeesta.

”Moni ehdokas on sanonut, että nyt on opiskelijoiden vuoro ja ihmetellyt, miten nykyisellä opintotuella edes pärjää” Styrman toteaa.

Korkeakouluopiskelijoiden opintotuki koostuu 259 euron opintorahasta ja 300 euron lainantakauksesta. Lisäksi asumiseen voi saada tukea korkeintaan 201,60 euroa kuussa. Opintotuki on Pohjoismaiden pienen.

Teknillisen Korkeakoulun Ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Antti Savolainen toivoo, että tieto kyselyn tuloksista lisää nuorten ja opiskelijoiden äänestysinnokkuutta.

”Tuloksista tiedotetaan opiskelijoita. Opintorahan korotus on opiskelijoidemme ykköstavoite. Hyvä, että ehdokkaat ja tulevat kansanedustajat arvostavat opiskelua” toteaa Savolainen.

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtaja Oskari Huusko on tyytyväinen tuloksiin, mutta ei usko parannukseen ennen kuin näkee sen tiliotteessaan.

”Korotusta ei saa maksattaa opiskelijoilla heikentämällä tukea toisesta päästä, esimerkiksi vähentämällä tukikuukausia. Tulevien kansanedustajien tavoitteellemme antaman tuen pitää näkyä hallitusohjelmassa ja budjetissa tuleville vuosille!”, Huusko toteaa.

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtaja Mikko Heinikoski riemuitsi vaalipiirinsä tuloksista. ”Opintorahan korotus tarkoittaa sitä, että opiskelijoihin halutaan ihan oikeasti suunnata euroja valtion budjetista. Lappilaiset ehdokkaat pitävät opiskelijoita merkkinä alueen menestyksestä tulevaisuudessakin” toteaa Heinikoski.

LIITE: Opintorahakyselyn tulokset vaalipiireittäin ja puolueittain


Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry

Lisätietoja:
varapuheenjohtaja Katja Sauvola, 044 906 5005, katja.sauvola@syl.fi

hallituksen jäsen Laura Nordström, 044 906 5003, laura.norstrom@syl.fi

sosiaalipoliittinen sihteeri Elina Laavi, 041 515 2226, elina.laavi@syl.fi

Tekijät: Riitta Käppi
Viimeksi muutettu 09-03-2007 13:26
Uutisia maailmalta