SYL: Kehysbudjetti herättää ristiriitaisia tunteita
Kannanotto 14.3.2008
Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) on masentunut siitä, että hallitus jätti kehysbudjetin ulkopuolelle opiskelijajärjestöjen yhteisen tavoitteen poistaa puolison tuloihin perustuva tarveharkinta opintotuen asumislisästä. Asumislisän määrässä otetaan huomioon avioliiton lisäksi avioliiton omaisessa suhteessa elävien henkilöiden tulot. Myös eri sukupuolta oleva asuintoveri rinnastetaan automaattisesti puolisoon.
SYL on pahoillaan niiden opiskelijoiden ja heidän läheistensä puolesta, jotka joutuvat jatkossakin selvittämään Kelalle seksuaalista suuntautumistaan, parisuhdehistoriaansa tai asunnon pohjapiirroksia. Turhauttavat selvitykset vievät lisäksi Kelan resursseja tärkeiden asioiden käsittelyltä ja valitukset useilla valitusasteilla ovat kalliita ja pitkiä prosesseja. SYL hämmästeleekin, että tätä kustannuksiltaan vähäistä tuen selkiyttämistä ei kehysbudjetin yhteydessä tehty.
Yliopistojen rahoituksen osalta SYL kiittää hallitusta merkittävästä panostuksesta korkeimpaan opetukseen ja tutkimukseen. Yliopistolain uudistuksen myötä vastuu toiminnasta siirtyy nykyistä enemmän yliopistoille. SYL painottaa yliopistojen vastuuta toimintansa järjestämisestä, resurssien käytöstä sekä prioriteettien valinnasta. Opetus on ollut pitkään tutkimuksen varjossa, ja opetukseen tulee panostaa tulevaisuudessa huomattavasti aiempaa enemmän.
SYL näkee, että yliopistojen kannustaminen säätiömuotoon ei ole kannatettavaa. Liitto on huolissaan siitä, että yksityisoikeudellinen säätiö yliopiston oikeushenkilömuotona voi tuoda mukanaan riskin tieteen riippumattomuuden vaarantumisesta, mikäli säätiön rahoittajien intressit ohjaavat liikaa yliopiston perustehtävien toteutusta.
SYL korostaa yliopistoreformin periaatetta, että opetusministeriö kohtelee rahoitusta jakaessaan kaikkia yliopistoja samojen kriteerien mukaan, riippumatta niiden oikeushenkilömuodosta. SYL näkee yliopistojen välisen kilpailun sinänsä hyvänä, mutta kilpailun on oltava reilua ja kaikkien osallistujien tulee pelata samoilla säännöillä. Tämä koskee myös säätiöyliopistoja.
Kehysbudjetissa innovaatioyliopistolle päätettiin antaa tuntuva lisäresurssi.
”Kun tämä erityissatsaus on päätetty toteuttaa, on hyvä kysyä, miten lisämäärärahan siirtäminen kaikkien yliopistojen perusrahoitukseen seuraavan vaalikauden puolella aiotaan järjestää", SYL:n puheenjohtaja Tuomas Telkkä huomauttaa.
Lisäksi valtion tuottavuusohjelman jatkaminen yliopistojen kohdalla on ristiriitaista.
”Kun tavoitteena on yliopistojen autonomian lisääminen, tällaiset henkilöstöjärjestelyt pitää jättää yliopistojen omaan harkintaan. Yliopistoista tehdään itsenäisiä oikeushenkilöitä, eivätkä ne enää saa kuulua valtiovarainministeriön säästöleikkausten piiriin. Mikään yliopisto ei varmasti halua käyttää rahojaan tuottamattomasti tilanteessa, jossa niillä on aito vastuu taloudestaan ja tuloksestaan”, Tuomas Telkkä sanoo.
Helsingissä 14.3.2008
Tuomas Telkkä Tuomas Viskari
Puheenjohtaja Pääsihteeri
Lisätietoja:
puheenjohtaja Tuomas Telkkä,
044 906 5007, tuomas.telkka@syl.fi
sosiaalipoliittinen sihteeri Johanna Nuorteva,
041 515 2226, johanna.nuorteva@syl.fi
koulutuspoliittinen sihteeri Juuso Leivonen,
041 515 2230, juuso.leivonen@syl.fi
Tekijät:
Riitta Käppi
Viimeksi muutettu
14-03-2008 14:01