SYL kommentoi alustavia ajatuksiaan opetus- ja kulttuuriministeriölle komission ehdottamasta Erasmus for All -rahoitusohjelmasta kehyskaudelle 2014-2020. Koska komission tiedonanto vasta hahmottelee uutta rahoitusohjelmaa, jatkuu vaikutustyö vielä pitkään vuoden 2012 aikana. Asiaa käsitellään Suomessa muun muassa EU30-jaoksessa. SYL:n tavoitteet nostetaan jatkossa esille myös osana EU-lobbausta.
Blog Archives
-
-
SYL lausui ulkoministeriölle Suomen ihmisoikeustilanteesta YK:n ihmisoikeusneuvoston yleismaailmallista määräaikaistarkastelua varten.
-
Korkeakouluopiskelijoiden eurooppalaisen kattojärjestön European Students’ Unionin syksyn 2011 liittokokous järjestettiin Bulgarian pääkaupungissa Sofiassa 10.-13.11. SYL:n edustajina liittokokoukseen osallistuivat Jarno Lappalainen, Anna Mäkipää ja Juha Töyrylä.
Ennen varsinaista liittokokousta pidettiin kaksipäiväinen seminaari, jonka aiheena oli sosiaalinen ulottuvuus korkeakoulutuksessa ja erityisesti Bolognan prosessissa. Seminaarissa käsiteltiin muun muassa yhdenvertaisen korkeakoulutukseen pääsyn teemaa sekä sitä, miten opinto- ja liikkuvuustuet on hyvä järjestää.
Tämänkertainen liittokokous oli täynnä asiaa. Sääntömääräisten asioiden kuten budjetin ja toimintasuunnitelman ohella käsittelyssä oli myös suurehko rakenneuudistus sekä ESU:n missio, visio ja arvot. Lisäksi valittiin kahdeksan uutta toimijaa ESU:n valiokuntiin alkavalle puolivuotiskaudelle.
» Jatka lukemista
-
NOM-verkoston (Nordiskt Ordförande Möte) vuoden 2011 toinen tapaaminen järjestettiin 21.-23.10. Tallinnassa Tallinnan yliopiston ja Eesti Üliõpilaskondade Liitin (EÜL) tiloissa. NOM-verkostoon kuuluvat kansalliset korkeakouluopiskelijajärjestöt Pohjoismaista ja Baltian maista. EÜL:n järjestämän tapaamisen seminaariosuudessa käsiteltiin pääteemana elinikäistä oppimista (life-long learning eli LLL).
Perjantain ja lauantain kestäneessä seminaarissa saatiin käsitys siitä, miten EU huomioi ohjelmissaan LLL:n ja millainen on Viron tilanne aiemmin hankitun osaamisen tunnustamisessa. Työryhmissä keskusteltiin eri maiden tilanteista ja käytänteistä, sekä LLL:stä yleisemmin eri näkökulmista. Mielenkiintoisia työryhmissä nousseita kysymyksiä olivat muun muassa se, kuka on vastuussa LLL:n mahdollistavista toimista sekä miten LLL myydään työnantajasektorille.
Seminaarin jälkeen lauantai-iltana European Students’ Unionin (ESU) varapuheenjohtaja Karina Ufert esitteli ESU:n lähestyvän liittokokouksen asiakirjoja. Keskityimme erityisesti ehdotettuihin rakenteellisiin muutoksiin, viime vuonna aloitetun varainkeruuprojektin toistaiseksi harmillisen laihoihin tuloksiin sekä seuraavan vuoden toimintasuunnitelmaan.
Sunnuntaipäivä oli kokonaisuudessa varattu NOM-tapaamisen kannanottojen kirjoittamiseen sekä varsinaiseen NOM-kokoukseen. Kokouksessa hyväksyttiin kolme tukikirjettä Viron, Latvian ja Norjan kansallisille opiskelijaliitoille. Lisäksi käsiteltiin yhteistä kannanottoa elinikäisestä oppimisesta, mutta kannanotto päätettiin jättää viimeisteltäväksi ja hyväksyä myöhemmin NOM-toimijoiden sähköpostilistalla. Kokouksessa myös tehtiin tarkennuksia verkoston sääntöihin ja suunniteltiin toiminnan jatkoa.
Anna Mäkipää ja Juha Töyrylä
NOM-verkosto on perustettu vuonna 1946, ja se on siis huomattavasti ESU:a vanhempi. Ks. lisätietoja: http://www.syl.fi/en/nom/history/. ESU:n sisällä on muutamia muita kansallisten liittojen yhteistyöverkostoja, mutta NOM on niistä aktiivisin. Seuraavat NOM-tapaamiset pidetään keväällä 2012 Norjassa ja syksyllä 2012 Suomessa.