Suomen ylioppilaskuntien liitto

Blog Archives


  • Hakuilmoitus 21.5.2013

    Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry hakee palvelukseensa kansainvälisten asioiden sihteeriä vakinaiseen työsuhteeseen 9.8.2013 alkaen tai sopimuksen mukaan.

    Kansainvälisten asioiden sihteeri kuuluu SYL:n edunvalvontasihteeristöön. Hänen vastuullansa SYL:ssa on muun muassa EU-tason koulutuspolitiikka, ylikansalliset järjestösuhteet (erityisesti European Students’ Union ja yhteistyö pohjoismaisten sekä Baltian liittojen kanssa), kansainvälisiä opiskelijoita koskeva edunvalvonta, suomalaisten korkeakoulujen kansainvälistyminen sekä yhteydenpito ylioppilaskuntiin ja muihin sidosryhmiin oman vastuualueensa asioissa.

    Valittavalta henkilöltä edellytetään korkeakouluopintoja ja perehtyneisyyttä kansainväliseen, erityisesti eurooppalaiseen toimintaympäristöön, ylikansallisiin koulutuspolitiikan virtauksiin sekä Suomessa opiskelevia yliopisto-opiskelijoita koskevaan koulutus- ja sosiaalipolitiikkaan. Lisäksi toivomme sinulta vahvoja valmiuksia oma-aloitteiseen ja itsenäiseen työskentelyyn sekä priorisointitaitoja ja paineensietokykyä.

    » Jatka lukemista

  • Tiedote 17.5.2013

    Filosofian ylioppilas Juha Töyrylä, 29, on valittu Suomen ylioppilaskuntien liiton pääsihteeriksi. Töyrylä työskentelee tällä hetkellä SYL:n kansainvälisten asioiden sihteerinä. Ennen nykyistä tehtäväänsä hän on toiminut Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan kansainvälisten asioiden sihteerinä ja vs. pääsihteerinä, sekä SYL:n ja HYYn hallituksen jäsenenä. Lisäksi hänellä on monipuolista taustaa erilaisista luottamus- ja hallitustehtävistä.

    ”Tartun uuteen pestiin tosi suurella innolla”, iloitsee Töyrylä tuoreeltaan. ”Tulevien kolmen vuoden aikana SYL:n ja ylioppilasliikkeen haasteet eivät ole ainakaan vähenemään päin – yleinen taloustilanne on edelleen tiukka, ja meidän täytyy alkaa valmistautua kahden vuoden päästä koittaviin eduskuntavaaleihin ja uuteen hallitusohjelmakauteen toden teolla jo nyt”, hän jatkaa. ”SYL:n ja muiden opiskelija- ja nuorisojärjestöjen välinen yhteistyö on kehittynyt hurjin harppauksin viime vuosina, ja on hienoa päästä viemään myös tätä työtä eteenpäin.”

    » Jatka lukemista

  • Hakuilmoitus 19.4.2013

    15 jäsenjärjestöä ja 135 000 yliopisto-opiskelijaa edustava Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry on maan suurin opiskelijoiden edunvalvonta- ja palvelujärjestö, joka pitää yhdessä ylioppilaskuntien kanssa huolen yliopisto-opiskelijoiden paremmasta huomisesta. Haemme innostuneen ja asiantuntevan joukkomme uudeksi kapellimestariksi

    PÄÄSIHTEERIÄ

    kolmen vuoden kaudelle alkaen 3.6.2013 (tai sopimuksen mukaan).

    Pääsihteerimme johtaa liittoa yhdessä hallituksen kanssa keskittyen erityisesti edunvalvontaan, talouteen, strategiseen kehittämiseen sekä liiton kymmenhenkisen asiantuntijasihteeristön esimiehenä toimimiseen.

    Hakijalta odotamme
    •    korkeakoulutaustaa
    •    johtamiskokemusta
    •    näkemystä organisaatioiden kehittämisestä
    •    hyvää strategisen viestinnän ymmärtämystä ja erinomaisia viestintätaitoja
    •    intohimoa, aloite- ja paineensietokykyä, joustavuutta sekä kehittämishalua
    •    organisointitaitoja, luovaa ongelmanratkaisukykyä sekä valmiuksia itsenäiseen työskentelyyn
    •    laajojen kokonaisuuksien hallitsemista
    •    taloushallinnon laajaa ymmärtämystä
    •    sujuvaa suomen, ruotsin ja englannin kielen taitoa

    Arvostamme lisäksi suomalaisen yhteiskunnan, päätöksentekojärjestelmän, opiskelijajärjestöjen ja korkeakoulupolitiikan tuntemusta.

    » Jatka lukemista


  • Tiedote 12.4.2013

    SYL julkaisee koulutuksen kaupallistumista ja kansainvälistymistä käsittelevän artikkelikokoelman. Julkaisutilaisuus järjestetään tiistaina 16.4. klo 15.00. SYL:n toimistolla (Lapinrinne 2, HKI). Julkaisutilaisuus on avoin kaikille.

    Artikkelikokoelmassa ”Tiedosta kauppatavaraa? – Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansainvälistymiseen” tarkastellaan yliopistokoulutusta sosiaalisen, taloudellisen ja kansainvälisyyden perspektiiveistä. Asiantuntijoiden pohdintojen fokuksessa ovat erityisesti lukukausimaksut, koulutusvienti ja koulutuksen käsitteellistyminen.

    » Jatka lukemista

  • Tiedote 19.3.2013

    Valtakunnallisten opiskelijajärjestöjen edustajat kokoontuvat valvomaan maan hallituksen kehysriihineuvotteluja torstaiaamuna 21.3.2013 klo 8.00 alkaen Säätytalon eteen. Jo edellisenä päivänä, ke 20.3., opiskelijat järjestävät suurmielenosoituksen Senaatintorilta Eduskuntatalolle.

    Järjestäjinä sekä keskiviikon opiskelijamielenosoituksessa että torstain kehysriihitempauksessa ovat Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto SAKKI, Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto – SAMOK, Suomen Lukiolaisten Liitto SLL, Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ja Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL).

    Tempausten taustalla on huoli nuoren sukupolven tulevaisuudesta. Opiskelijajärjestöt valvovat, että opintotukea kehitetään oikeudenmukaisesti ja että koulutuksesta ei leikata. Vaikeasta taloustilanteesta huolimatta on järkevää panostaa tulevaisuuteen ja sen tekijöihin.

    » Jatka lukemista


  • Tiedote 19.3.2013

    Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry kannustaa opiskelijoita mukaan talkoisiin tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Tänään tasa-arvon päivänä käynnistyy Tahdon2013-kampanja, jossa on tarkoitus kerätä yli 50 000 kannatusilmoitusta kansalaisaloitteeseen tasa-arvoisen avioliittolain puolesta puolen vuoden aikana. Kyse tasa-arvoisesta avioliittolaista on ennen kaikkea yhdenvertaisuudesta.

    “Rekisteröity parisuhde ei anna samoja oikeuksia samaa sukupuolta oleville pareille kuin avioliiton solmineilla on. On kyseenalaista pitää yllä kahta rinnakkaista järjestelmää, joka luo eriarvoisuutta sen perusteella kenen kanssa liitto on solmittu.” puheenjohtaja Marina Lampinen alleviivaa.

    » Jatka lukemista


  • Tiedote 14.3.2013

    Opintotuen kohtalosta huolestuneet opiskelijat valmistautuvat suurmielenosoitukseen, joka järjestetään Helsingissä keskiviikkona 20. maaliskuuta klo 13.00 alkaen. Senaatintorilta Eduskuntatalolle lähtevään mielenosoituskulkueeseen odotetaan jopa tuhansia toisen ja korkea-asteen opiskelijoita ympäri Suomen. Tapahtuman Facebook-sivulle on ilmoittautunut tähän mennessä jo noin 4000 henkilöä.

    Näpit irti opintotuesta! -suurmielenosoituksen järjestävät valtakunnalliset opiskelijajärjestöt Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL), Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto SAKKI, Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto –SAMOK, Suomen Lukiolaisten Liitto SLL ja Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU yhdessä oppilaskuntien, opiskelijakuntien ja ylioppilaskuntien kanssa.

    Suurmielenosoituksessa opiskelijat muistuttavat yhdessä päättäjiä siitä, että opintotuki tulee säilyttää opintorahapainotteisena, ja sitä tulee kehittää nykyrakenteen pohjalta. Toisen asteen opintotuen epäkohdat pitää korjata. Vanhempien tulojen vaikutus itsenäisesti asuvien täysi-ikäisten toisen asteen opiskelijoiden opintotukeen tulee poistaa. Opintotuki tulee sitoa indeksiin hallitusohjelman mukaisesti 1.9.2014, sillä vain indeksiin sitominen turvaa tuen tason elinkustannusten noustessa.

    “Hallituspuolueet ovat pääasiallisesti olleet kovin vaitonaisia siitä, millaista kohtaloa opintotuelle suunnitellaan. Opiskelijat odottavat, että torstaina 21.3. alkavassa kehysriihessä opiskelijoita kohdellaan oikeudenmukaisesti, ja että annetuista lupauksista pidetään kiinni”, opiskelijajärjestöjen puheenjohtajat sanovat.

    Keskiviikkoisen mielenosoituksen jälkeen opiskelijoiden etujen valvomista jatketaan torstaina 21. maaliskuuta Säätytalolla. Valtakunnallisten opiskelijajärjestöjen edustajat päivystävät Säätytalolla jo aamuvarhaisesta, kun päättäjät saapuvat kehysriiheen.

    Keskiviikkona heti mielenosoituksen jälkeen on Kansalaistorilla ilmainen ja kaikille avoin konsertti, jonka esiintyjiksi ovat lupautuneet Manna duo ja Risto.

    Aikataulu

    13.00 Kokoontuminen Senaatintorille
    13.15 Opiskelijajärjestöjen puheenjohtajien puheenvuoro
    13.30 Mielenosoituskulkue lähtee kohti Eduskuntataloa
    14.30 Poliitikkojen tenttaus Eduskuntatalolla
    15.30 Ilmaiskonsertti Kansalaistorilla
    15.30 DJ:t, 16.00 Manna duo, 17.00 Risto

    Mielenosoitukseen on tulossa opiskelijoita on pääkaupunkiseudun lisäksi jopa kymmeniä bussilastillisia muun muassa Tampereelta, Turusta, Oulusta, Jyväskylästä, Rovaniemeltä, Mikkelistä, Seinäjoelta, Vaasasta, Lahdesta, Lappeenrannasta, Hyvinkäältä, Riihimäeltä, Porvoosta, Nurmijärveltä, Järvenpäästä, Keravasta ja Tuusulasta. Lisäksi Oulusta kello 5.20 matkaan lähtevästä junasta on opiskelijoiden käyttöön varattu kokonainen vaunu mielenosoitukseen tulijoita varten. “Opintotukijunassa” valmistaudutaan mielenosoitukseen muun muassa banderolleja ja kylttejä tehden.

    Valtakunnallisten opiskelijajärjestöjen puheenjohtajat ovat median tavattavissa ja haastateltavissa kello 12.30–13.15 Senaatintorilla lehdistöpisteeksi tarkoitetun telttakatoksen luona. Haastatteluista voi myös sopia etukäteen suoraan puheenjohtajien kanssa.

    Mielenosoituskulkueen lähdettyä liikkeelle, lehdistöpiste siirretään Kansalaistorille.

    Puheenjohtajien yhteystiedot:

    puheenjohtaja Marina Lampinen (SYL), p. 044 906 5007, marina.lampinen@syl.fi
    puheenjohtaja Aleksej Fedotov (SAKKI), p. 040 961 8847, aleksej.fedotov@sakkinet.fi
    puheenjohtaja Nina Huovinen (OSKU), p. 040 702 9863, nina.huovinen@osku.info
    puheenjohtaja Daniel Sazonov (SLL), p. 045 129 6812, daniel.sazonov@lukio.fi
    puheenjohtaja Mikko Valtonen (SAMOK), p. 050 389 1000, mikko.valtonen@samok.fi

    Lehdistöpisteen yhteystiedot:
    SAMOKin tiedottaja Anita Härkönen, p. 050 389 1016, anita.harkonen@samok.fi
    SYL:n tiedottaja Riitta Käppi, p. 041 515 2228, riitta.kappi@syl.fi
    SAKKIn tiedottaja Henri Salonen, p. 050 337 4654, henri.salonen@sakkinet.fi

    Mielenosoituksen kulkureitti:
    Senaatintori – Aleksanterinkatu – Mannerheimintie – Eduskuntatalo

    Lisää tietoa:

    Näpit irti opintotuesta! -mielenosoituksen Facebook-tapahtumasivu:
    https://www.facebook.com/events/478850868828955/?ref=ts&fref=ts

    Näpit irti opintotuesta! -kampanjan Facebook-sivu:
    http://www.facebook.com/opintotuki2013

    Mielensoituksen live-seuranta Twitterissä: #opintotuki

    opintotuki.fi

  • Tiedote 28.2.2013

    Valtakunnalliset opiskelijajärjestöt yhdistävät voimansa uuteen kortti- ja etupalveluun, jonka piiriin kuuluu jatkossa noin 350 000 opiskelijaa yliopistoissa, ammattikorkeakouluissa, lukioissa ja ammattioppilaitoksissa.

    Suomen ylioppilaskuntien liitto, Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI, Suomen Lukiolaisten Liitto, Oy HYY-Yhtiöt Ab ja Oy Suomen Lyyra Ab ovat tänään toteuttaneet liiketoimintakaupan, jossa nykyisen opiskelijapalvelukokonaisuus Lyyran toiminta ja henkilöstö siirtyvät opiskelijajärjestöjen perustamalle uudelle yritykselle, SPV Services Finland Oy:lle.  Lisäksi Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto – SAMOK:n hallitus esittää 16.4. pidettävälle ylimääräiselle liittokokoukselleen järjestelyyn osallistumista. Nykyinen Lyyra-nimi ja verkkopalvelu säilyvät toiminnassa toistaiseksi.

    » Jatka lukemista

  • Tiedote 27.2.2013

    Valtakunnallisten opiskelijajärjestöjen edustajat kokoontuvat torstaiaamuna 28.2.2013 klo 8.00 alkaen Säätytalon eteen lähettämään opiskelijoiden terveiset maan hallituksen puolivälitarkasteluun.

    Mukana tempauksessa ovat Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL), Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto – SAMOK, Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto SAKKI, Suomen Lukiolaisten Liitto ja Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU.

    Opiskelijajärjestöt vaativat hallitusta tunnustamaan, että taloudellisen huoltosuhteen kannalta ensisijainen huomio on oltava työllisyysasteen nostamisessa, etenkin työurien keskeltä. Työllisyysastetta tai eläköitymisikää ei saada nousemaan millään yksittäisellä “kikka kolmosella”, vaan käyttöön on otettava koko työelämän kehittämisen keinoarsenaali, jolla voidaan tukea esimerkiksi työelämän laatua ja työssä jaksamista.

    » Jatka lukemista

  • Tiedote 11.2.2013

    Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) hallitus on valinnut koulutuspoliittisen sihteerin sijaiseksi hum. kand. Topi Artukan, 29.

    Artukka on toiminut sekä Turun yliopistossa että sen ylioppilaskunnassa (TYY) useissa luottamus- ja työtehtävissä, viimeksi TYY:n koulutuspoliittisena asiantuntijana ja yliopistokollegion jäsenenä. Artukan eduiksi katsottiin mm. laaja ja ajankohtainen kokemus tehtävän toimialoista, mukaanlukien esimerkiksi opiskelijan oikeusturva- ja työelämäasiat.

    Artukka opiskelee Turun yliopistossa, pääaineenaan Suomen historia. Artukka aloittaa työnsä SYL:ssa 18.2. Työ on määräaikainen opintovapaan sijaisuus, joka kestää kesäkuuhun asti.

    Lisätietoja:
    SYL:n pääsihteeri Matti Parpala, p. 041 515 2225

    Topi Artukka, p. 044 543 2363

    http://www.syl.fi

    http://www.facebook.com/SYL.FIN

    http://www.twitter.com/SYL_FIN

    15 jäsenjärjestöä ja 135 000 yliopisto-opiskelijaa edustava Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry on maan suurin yliopisto-opiskelijoiden edunvalvonta- ja palvelujärjestö.