KENKKU
PÖYTÄKIRJAT
Ohjeistus KENKKU:lle 2009-10KENKKU on SYL:n hallituksen neuvonantajana kehitysyhteistyökysymyksissä. SYL:n neljän kehyhankkeen hallintotyön lisäksi toimikaudella 2009–2010 KENKKU:n on ajankohtaista miettiä myös SYL:n kehitysyhteistyötä kokonaisuutena. Nykyiset hankkeet päättyvät vuoden 2011 loppuun mennessä.
Kenkkulaisilta edellytetään sitoutumista vaativaan ja aikaa vievään tehtävään. Odotamme, että jokainen on punninnut ajankäyttöään jo hakuvaiheessa.
Ole aktiivinen! Jokaisen jäsenen kokemusta ja erityisosaamista tarvitaan. Voit suuntautua vaikkapa hankehallitsijaksi, ideanikkariksi, tiedottajaksi, kirjoittajaksi tai joukon viisaaksi. Kerro rohkeasti mielipiteesi ja ideasi ja osallistu! Mitä aktiivisempi olet KENKKU:ssa, sitä enemmän saat kaudesta irti!
KENKKU keskittyy maaryhmätoimintaan. Jokainen kuuluu ainakin yhteen maaryhmään (Sambia, Mongolia ja Guatemala ja tiedotus), jolloin on mahdollista tutustua vähintään yhteen SYL:n kehitysyhteistyöhankkeeseen ja hankemaahan perusteellisesti, sillä asiaa ja materiaalia on runsaasti. Ryhmille valitaan vastuuhenkilöt toimintaa koordinoimaan.
Maaryhmät pitävät huolta hankkeen suunnittelusta, seurannasta ja raportoinnista yhdessä SYL:n kehitysyhteistyökoordinaattorin kanssa. Lisäksi tehtävänä on pitää muu KENKKU tietoisina siitä, mitä hankkeessa ja hankemaassa tapahtuu. Tiedotusryhmän vastuulle kuuluu tiedotushankeasiat ja erityisesti toimivien rutiinien luonti kehy-toiminnastamme viestimiseksi.
Ryhmät pitävät yhteyttä sähköpostitse, puhelimitse ja tapaavat tarpeen mukaan, ennen kaikkea KENKKU:n tapaamisten yhteydessä. Heti syyskuun ensimmäisessä tapaamisessa ryhmät alkavat valmistella esitystä hankkeesta ja hankemaasta. Esitykset pidetään lokakuussa.
Kenkkulaisten on tunnettava Ulkoministeriön vaatimukset kehitysyhteistyön hankesuunnitelmiksi ja –raporteiksi. UM:n hanketuen käsikirjat löytyvät UM:n nettisivuilta.
Yhteydenpito kiihtyy perinteisesti aina KEO:n (ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyöosasto) aikarajojen häämöttäessä huhti- toukokuussa, jolloin on palautettava vuosiraportit käynnissä olevista hankkeista sekä mahdolliset uudet hankehakemukset. Tiedotustuen hankehakemus palautetaan vuosittain elokuun loppuun mennessä.
KENKKU:N TAPAAMISET
KENKKU kokonaisuutena tapaa neljä kertaa syksyn aikana. Tapaamisajat sovitaan syyskuun tapaamisessa. Kokouspäivä on yleensä maanantai tai perjantai ja paikkana SYL:n toimisto Helsingissä (osoitteessa Lapinrinne 2, Kampin kaupunginosa, Helsinki). Paikalle kävelee Kampin metroasemalta neljässä minuutissa ja rautatieasemalta vartissa. Kokouksen kesto on yleensä noin 3-4 tuntia. Kokouksissa tarjotaan lounas/brunssi sekä kahvi/tee.
Myös maaryhmien on kätevää tavata tapaamisten yhteydessä.
Kenkkulaisten odotetaan tutustuvan etukäteen vähintään oman maaryhmänsä asioihin ennen tapaamista, ja toisinaan myös osallistuttava asioiden valmisteluun. Kenkkulaisilta odotetaan taitoa tehdä vaikuttavaa ja järkevää kehitysyhteistyötä. Tarvitsemme rakentavia huomioita ja tarpeen mukaan uusia ratkaisumalleja, mutta positiivisella asenteella.
Lähtökohtaisesti tapaamisten aikataulun ja asialistan valmistelevat KENKKU:n puheenjohtaja ja sihteeri. Tästä huolimatta kaikki muutkin voivat erittäin mielelläänkertoa toivomuksensa ja ideansa, jotta kokousaika käytetään tarkoituksenmukaisesti ja vietetään mukavasti.
Täytyy muistaa, että SYL:ssä virallisia päätöksiä tekee järjestön hallitus, mutta KENKKU:n asiantuntemus kaikkien kehitysyhteistyötä koskevien asioiden pohdiskelu- ja valmisteluvaiheessa on korvaamaton.
TIEDONKULKU JA VIESTINTÄ
KENKKU:lla on oma, suljettu sähköpostilistansa (kenkku@info.syl.fi), ja se on tarkoitettu ajankohtaisille tiedotteille, kysymyksille ja ennen kaikkea keskustelulle. Toisinaan aikataulusyistä asioita puidaan vain sähköpostitse, ja tällöin erityisesti kyseiseen hankkeeseen perehtyneet henkilöt kommentoivat (maaryhmät, huom.).
Kaikki hankkeisiin liittyvä materiaali pitkältä ajalta löytyy SYL:n extranetistä eli Sylinteristä (sylinteri.syl.fi)Sylinterissä on omat kansiot hankkeille sekä KENKKU:n tapaamisten esityslistoille ja pöytäkirjoille. Kenkkulaiset saavat omat Sylinteri-tunnukset. Kehitysyhteistyökoordinaattori ilmoittaa sähköpostilla, kun Sylinterissä on uutta materiaalia.
Asiakirjojen, kuten hankkeiden vuosiraporttien viilaaminen tapahtuu wiki-sivustolla jonne jokainen saa omat tunnukset. https://kenkku.pbworks.com
MATKAKORVAUKSET
KENKKU:laisten matkakulut kokouksiin korvataan SYL:n matkustusohjesäännön mukaan ilman omavastuuosuutta (matkalasku). Laskut toimitetaan SYL:n taloushallinnon työntekijä Petra Puheloiselle (os. Suomen ylioppilaskuntien liitto, Lapinrinne 2, 00180 Helsinki).
Lukuvuoden 2009–2010 aikana tapahtuu SYL:n kehy-sektorilla:
-4. 9. KENKKUn ensimmäinen tapaaminen
-Syyskuussa markkinoidaan kesällä koottua juttupankkia yo-lehdille (SYL:n tiedottaja)
-6.-19.9. hankeseurantamatka Sambiaan (2 viikkoa, lähtijät Anni Vihriälä ja Minttu Naarminen)
-2.10. Ylioppilaskuntatoimijoiden kehy-tapaaminen
-ehdotus: 9.10 klo 12.15 KENKKUn tapaaminen
-Marraskuussa hankematka Guatemalaan (2 viikkoa, lähtijät ja ajankohta vahvistamatta)
-ehdotus: 6.11. klo 12.15 KENKKUn tapaaminen
-20.-21.11. SYL:n liittokokous (vuoden 2009 erikoisuutena on hyväksyä SYL:n poliittiset linjapaperit sekä järjestöllisen kehittämisen strategia).
-Joulukuussa UM:n päätökset Mongolian jatkohankkeen ja kehytiedotuksen tuesta
-4. 12. Ylioppilaskuntatoimijoiden kehy-tapaaminen
-ehdotus: 11.12. klo 12.15 2009 KENKKU:n tapaaminen
-Tammikuussa 2010 uusi KENKKU:n puheenjohtaja astuu remmiin
-Tammikuussa kesän aikana laaditun juttupankin julkaiseminen Auringossa 2010 –nettilehtenä ja sen mainostaminen ylioppilaskunnille ja opiskelijoille (myös KENKKU!)
-Kevään aikana: kaksi kehy-tapaamista
-Kevään aikana: Kehitysyhteistyöjärjestöjen (Kepa:n, Kehyksen ja RKE:n) kevätkokouksia. Myös kenkkulaiset voivat lähteä edustamaan SYL:a
-30.4. viimeinen päivä palauttaa hanketukiraportit Sambia (KYP), Mongolia (IEC), Guatemala (AMEU) ja tiedotus vuodelta 2009.
-Huhtikuussa uuden KENKKU:n haku
-Kesällä hankeseurantamatka Mongoliaan (KENKKU)
-31.8. Tiedotustuen vuoden 2011 hakemuksen deadline
-Vuoden 2010 aikana: juttupankin toteutus (konseptia uudistetaan)
KENKKU:n kokoonpano lukuvuonna 2009-2010:
Jatkavat jäsenet:Minttu Naarminen
Lauri Lakeasuo
Tanja Pirhonen
Annica Moore
Niina Niemi
Satu Nieminen
Saila Tykkyläinen
Anni Vihriälä (KENKKU:n sihteeri, SYL:n kehitysyhteistyökoordinaattori)
Sini Numminen (KENKKU:n pj, SYL:n hallituksen 2009 jäsen)
Uudet jäsenet:
Terhi Paikkala
Ilkka Tiensuu
Saara Simonen
Anni Wallenius
Johanna Harjunpää
Laura Mäkelä
Johanna Ursin
Elina Silkelä
N N (KENKKU:n pj 2010, SYLH 2010)
Lisäksi KENKKU:n tapaamisiin silloin tällöin saapuvat vierailevat tähdet:
Eeva Salmenpohja (SYL:n edustaja Kepan
Tuure Pitkänen (SYL:n edustaja RKE:n hallituksessa)
Eeva Heinonen (SYL:n edustaja Kehyksen hallituksessa)