TalousAid for Trade – ponnahduslauta vai kiristyspanta?Teksti: Heta Muurinen"Aid for Trade" eli "apua kaupalle" tarkoittaa kehitysapua kehitysmaiden kaupan ja kilpailukyvyn edistämiseksi. Monien mielestä kauppa-avulla vähennetään tehokkaasti köyhyyttä, mutta vastustajien mukaan se on vain keino kiristää köyhiltä mailta rikkaita suosivat kauppasopimukset. Lue lisää |
|
YmpäristöMyrkkyä taivaalta
Teksti ja kuvat: Jaakko Lavonius ja Saila Saaristo Kolumbian tekemät kokaplantaasien myrkytykset sairastuttavat ihmisiä ja tappavat eläimiä ja kasveja. Ainoastaan kokapensas ei näytä myrkyistä hätkähtävän – jotakin vikaa kokapolitiikassa? Kolumbian hallitus on toista mieltä. Se on käyttänyt kokaviljelmien myrkyttämiseen glifosato-kemikaalia jo yli 20 vuoden ajan, vaikka muut kokalehteä tuottavat Andien maat ovat myrkyttämisestä luopuneet ja Yhdysvalloissakin sen käyttö on laitonta. Tästä huolimatta Kolumbialla on aikomus kaksinkertaistaa myrkytykset.Lue lisää |
|
PolitiikkaNaisten kiirastuliTeksti ja kuvat: Kati Ala-IlomäkiGuatemalassa yhä useampi nainen murhataan. Ilmiö on osa laajempaa ongelmaa, johon kuuluvat väkivaltaiset nuorisojengit. Luvut ovat karkeita. Vuodesta 2001 lähtien Guatemalassa on surmattu yli 2200 naista ja tyttöä. Murhattujen määrä kasvaa koko ajan. Kun vuonna 2001 murhia oli 163, niin viime vuonna surmansa sai 527 naista ja tämän vuoden tammikuusta toukokuuhun murhia on tehty jo 299. Lue lisää |
|
KulttuuriRäppiä isosta vankilastaTeksti: Ari SardarGazalaisella räppärillä on niukasti keikkoja, sillä israelilaissotilaita pelkäävä yleisö ei uskalla liikkua iltaisin ulkona. Gazalainen Mohammed Farra, joka tunnetaan myös nimellä D.R. The Dynamic Rapper, on juuri tehnyt soololevyn. Hän kuuluu PR Palestinian Rappers -bändiin, joka oli ensimmäinen rap-bändi Gazassa. Lue lisää |
|
KolumnitKolumni: Päivä, jolloin apu loppuiTeksti: Esa SalminenPiirros: Johanna Lonka Sekä Suomessa että Afrikassa kuulin usein toiveita siitä, että kehitysapu lakkautettaisiin. "Afrikka pärjäisi paremmin omillaan" ja "avulla ei ole saatu mitään aikaan" olivat yleisiä perusteita. Vaan mitä tapahtui, kun apu Changaran valtiolle eteläisessä Afrikassa oikeasti loppui? Lue lisää |