Kolumni: Päivä, jolloin apu loppui
Teksti: Esa Salminen
Piirros: Johanna Lonka
Sekä Suomessa että Afrikassa kuulin usein toiveita siitä, että kehitysapu lakkautettaisiin. "Afrikka pärjäisi paremmin omillaan" ja "avulla ei ole saatu mitään aikaan" olivat yleisiä perusteita. Vaan mitä tapahtui, kun apu Changaran valtiolle eteläisessä Afrikassa oikeasti loppui?
Ensin hävisivät Land Cruiserit pääkaupungin teiltä - paitsi ne, joissa oli valtion kilvet. Hienojen asuinalueiden talot tyhjenivät, kun kehitysyhteistyöntekijät lähtivät takaisin kotimaihinsa. Lentoliikenne puolestaan vilkastui hetkeksi, sen jälkeen lentoja harvennettiin. Nyt Eurooppaan pitää lentää naapurimaiden kautta.
Sitten ovensa sulkivat ostoskeskukset, elokuvateatterit, hienoimmat ravintolat ja kalliimmat yksityiskoulut.
Muuten kehitysavun loppuminen näkyi hitaana kurjistumisena. Yli puolet valtion budjetista oli ollut apurahaa, ja kun sitä ei enää ollut käytettävissä, alkoivat palvelut ja rakenteet rapistua: valtionkin kouluja suljettiin, sateet rummuttivat teiden pinnan rikki eikä kukaan enää korjannut niitä. Klinikat ja vesipisteet muuttuivat maksullisiksi, sähkö ja ruoka kallistuivat. Ne joilla oli varaa, lähettivät lapsensa kouluun ja lääkäriin ulkomaille.
Ulkomaiset investoinnit vähenivät, joten pian maalla ei ollut varaa palkata koulutettua väkeä kansakunnan kehittämiseen. Poliisilta loppuivat rahat, joten korruptio ja rikollisuus räjähtivät silmille.
Kaksi sadekautta avun loppumisen jälkeen tiet maaseudulle olivat jo niin huonossa kunnossa, etteivät pienviljelijät enää saaneet tuotteitaan kaupunkeihin myyntiin tai lapsiaan kouluun. Maalaiset eristäytyivät kyliinsä ja keskittyvät viljelemään omiin tarpeisiinsa.
Ennen ajateltiin, että avun vastaanottaminen passivoi changaralaisia. Ulkomaisen rahan poistuminen ei kuitenkaan tehnyt ihmisistä aikaisempaa aktiivisempia. Kaikilla on ollut, ja on yhä, monta rautaa tulessa vähittäiskaupasta pienviljelyyn. Tavalliset ihmiset ovat aina olleet hyvin ahkeria, sillä heidän on ollut pakko tehdä kaikkensa selvitäkseen hengissä.
Avun lopettamista perusteltiin korruptiolla ja huonolla hallinnolla. Korruptio ei kuitenkaan poistu ilman koulutusta ja kohentuvaa elintasoa, jotka puolestaan eivät toteudu, mikäli länsimaat eivät lunasta lupauksiaan vastuunsa kantamisesta. Jos esimerkiksi Suomi auttaisi vain maita, joiden hallintoon se voi täysin luottaa, se voisi ehkä tukea Ruotsia.
Usein apua on vähätelty sanomalla, että se vain pitää uppoavan laivan pinnalla. Saattaa se olla tottakin. Jos muut rakenteet pitävät maailman köyhiä köyhinä, ei kehitysapu tilannetta muuksi muuta - onhan sitä eri muodoissaan kaadettu kehittyviin maihin jo monta vuosikymmentä, mutta yhä meillä on keskuudessamme köyhiä maita. Tärkeämpää olisi puuttua kansainvälisiin kauppasopimuksiin ja ulkomaanvelkoihin, sillä jos esimerkiksi kauppa ei tue kehitystä, ei mikään apu voi riittää.
Avun lopettaminen ei lopulta auttanut mitään, päinvastoin. Siihen asti, kunnes köyhyyttä ylläpitäviä rakenteita oikeasti muutetaan, kehitysavun tulisi pitää laivat pinnalla. Changarakin.
Kirjoittaja on toiminut kehitysyhteistyössä Afrikassa. Kolumni on kuvitelmaa. Yhteydet todelliseen maailmaan ovat välttämättömiä.
Piirros: Johanna Lonka
Sekä Suomessa että Afrikassa kuulin usein toiveita siitä, että kehitysapu lakkautettaisiin. "Afrikka pärjäisi paremmin omillaan" ja "avulla ei ole saatu mitään aikaan" olivat yleisiä perusteita. Vaan mitä tapahtui, kun apu Changaran valtiolle eteläisessä Afrikassa oikeasti loppui?
Ensin hävisivät Land Cruiserit pääkaupungin teiltä - paitsi ne, joissa oli valtion kilvet. Hienojen asuinalueiden talot tyhjenivät, kun kehitysyhteistyöntekijät lähtivät takaisin kotimaihinsa. Lentoliikenne puolestaan vilkastui hetkeksi, sen jälkeen lentoja harvennettiin. Nyt Eurooppaan pitää lentää naapurimaiden kautta.
Sitten ovensa sulkivat ostoskeskukset, elokuvateatterit, hienoimmat ravintolat ja kalliimmat yksityiskoulut.
Muuten kehitysavun loppuminen näkyi hitaana kurjistumisena. Yli puolet valtion budjetista oli ollut apurahaa, ja kun sitä ei enää ollut käytettävissä, alkoivat palvelut ja rakenteet rapistua: valtionkin kouluja suljettiin, sateet rummuttivat teiden pinnan rikki eikä kukaan enää korjannut niitä. Klinikat ja vesipisteet muuttuivat maksullisiksi, sähkö ja ruoka kallistuivat. Ne joilla oli varaa, lähettivät lapsensa kouluun ja lääkäriin ulkomaille.
Ulkomaiset investoinnit vähenivät, joten pian maalla ei ollut varaa palkata koulutettua väkeä kansakunnan kehittämiseen. Poliisilta loppuivat rahat, joten korruptio ja rikollisuus räjähtivät silmille.
Kaksi sadekautta avun loppumisen jälkeen tiet maaseudulle olivat jo niin huonossa kunnossa, etteivät pienviljelijät enää saaneet tuotteitaan kaupunkeihin myyntiin tai lapsiaan kouluun. Maalaiset eristäytyivät kyliinsä ja keskittyvät viljelemään omiin tarpeisiinsa.
Ennen ajateltiin, että avun vastaanottaminen passivoi changaralaisia. Ulkomaisen rahan poistuminen ei kuitenkaan tehnyt ihmisistä aikaisempaa aktiivisempia. Kaikilla on ollut, ja on yhä, monta rautaa tulessa vähittäiskaupasta pienviljelyyn. Tavalliset ihmiset ovat aina olleet hyvin ahkeria, sillä heidän on ollut pakko tehdä kaikkensa selvitäkseen hengissä.
Avun lopettamista perusteltiin korruptiolla ja huonolla hallinnolla. Korruptio ei kuitenkaan poistu ilman koulutusta ja kohentuvaa elintasoa, jotka puolestaan eivät toteudu, mikäli länsimaat eivät lunasta lupauksiaan vastuunsa kantamisesta. Jos esimerkiksi Suomi auttaisi vain maita, joiden hallintoon se voi täysin luottaa, se voisi ehkä tukea Ruotsia.
Usein apua on vähätelty sanomalla, että se vain pitää uppoavan laivan pinnalla. Saattaa se olla tottakin. Jos muut rakenteet pitävät maailman köyhiä köyhinä, ei kehitysapu tilannetta muuksi muuta - onhan sitä eri muodoissaan kaadettu kehittyviin maihin jo monta vuosikymmentä, mutta yhä meillä on keskuudessamme köyhiä maita. Tärkeämpää olisi puuttua kansainvälisiin kauppasopimuksiin ja ulkomaanvelkoihin, sillä jos esimerkiksi kauppa ei tue kehitystä, ei mikään apu voi riittää.
Avun lopettaminen ei lopulta auttanut mitään, päinvastoin. Siihen asti, kunnes köyhyyttä ylläpitäviä rakenteita oikeasti muutetaan, kehitysavun tulisi pitää laivat pinnalla. Changarakin.
Kirjoittaja on toiminut kehitysyhteistyössä Afrikassa. Kolumni on kuvitelmaa. Yhteydet todelliseen maailmaan ovat välttämättömiä.
