Talous

Talous

Aid for Trade – ponnahduslauta vai kiristyspanta?

Teksti: Heta Muurinen

"Aid for Trade" eli "apua kaupalle" tarkoittaa kehitysapua kehitysmaiden kaupan ja kilpailukyvyn edistämiseksi. Monien mielestä kauppa-avulla vähennetään tehokkaasti köyhyyttä, mutta vastustajien mukaan se on vain keino kiristää köyhiltä mailta rikkaita suosivat kauppasopimukset.

Lue lisää


Kännykkäbuumi valtasi Sambian

Teksti: Kirsi Salonen

Kännykkäliittymien määrä Sambiassa on yli seitsenkertaistunut viidessä vuodessa. Tiedonkulun kannalta hyppäys on ollut valtava: asiat, joiden hoitamiseen on aikaisemmin mennyt päiväkausia, voidaan nyt hoitaa nopeasti puhelimella.
Lue lisää

Riisipellon ympärillä kuhisee jälleen

Teksti ja kuvat: Timo Kuronen

Tha Kong sijaitsee Kaakkois-Aasian suurimman joen Mekongin valuma-alueella, sen sivujoen Songkhramin rannalla. Alue on syrjäisintä Thaimaata ja täällä kyläläiset ovat tottuneet hankkimaan ravinnon luonnosta. Tutkimusten mukaan peräti puolet koko 25 miljoonan asukkaan Koillis-Thaimaan kuluttamasta ruoasta on maatilojen lähipiirin villejä kasveja tai eläimiä.

Lue lisää



Siirtolaiseksi lähtevä voi elättää kokonaisen perheen

Teksti: Niina Sarkonan

Aasian ja Afrikan kielten ja kulttuurien laitoksella yliopistonlehtorina työskentelevän Maaria Ylängön mukaan monilla siirtolaisiksi lähtevillä on kuitenkin paljon vääriä odotuksia Euroopasta kaikki toiveet täyttävänä eldoradona. "Ankeus, johon monet eurooppalaisiin lähiöihin joutuneet siirtolaiset törmäävät on aivan erilaista ankeutta kuin se,  mitä he ehkä ovat kokeneet omassa kotimaassaan."

Lue lisää


Uusin keinoin köyhyyttä vastaan

Teksti: Esa Salminen

Joensuun yliopistossa opiskelevat 22-vuotiaat Suvi Järvinen ja Heidi Kilpeläinen uhrasivat osan kesälomastaan globbaamiseen, eli vaikuttamistyöhön paremman maailman puolesta.

Suvi ja Heidi liftasivat viikon ympäri Itä-Suomea ja keräsivät torikävijöiltä ja kuskeilta postikorttiterveisiä ensi vuonna valittavalle eduskunnalle. Terveisiä jostakin Suomesta -kampanjan korteissa kansalaiset vaativat Suomea toimimaan aktiivisemmin köyhyyttä ylläpitävien rakenteiden poistamiseksi.

Lue lisää




Tietotekniikka vähentää köyhyyttä – jos niin halutaan

Teksti: Timo Mielonen

Vaikka tekniikalla on keskeinen rooli tietoyhteiskunnassa, on sen typistäminen pelkäksi tietotekniikaksi harhaanjohtavaa. Tutkija Manuel Castellsin mukaan tietoyhteiskunnan ydin on informaatiotaloudessa: talouden kasvu perustuu yhä enemmän innovaatioille, jotka voivat koskea tekniikkaa, organisaatioita tai tuotteita. Luovan ja vuorovaikutteisen työn osuus kasvaa ja rutiinityön määrä vähenee.

Lue lisää



LISTAA KAIKKI VUODEN 2007 KIRJOITUKSET

Auringossa 2006 Auringossa 2008 Auringossa 2009

www.syl.fi