Suomen kehityspolitiikkaan mallia Norjasta
Laura Tuominen
Matti Vanhasen toisen hallituksen ohjelmaan on kirjattu lukuisia tavoitteita globalisaation hallinnasta, liittyen muun muassa kehityskysymyksiin, kansainvälisen turvallisuuden vaalimiseen ja pakolaisuuteen. Hallitusohjelman sisältö on kuitenkin kirjattu varsin epämääräisesti, joten jää nähtäväksi miten aktiivista globaalipolitiikkaa hallitus käytännössä harjoittaa seuraavan neljän vuoden aikana.
Ulkoministeriön selvityksen mukaan valtaosa suomalaisista pitää kehitysyhteistyötä tärkeänä, ja 60 prosenttia haluaa Suomen nostavan kehitysyhteistyömäärärahojaan. Vuonna 2008 Suomen kehitysyhteistyöbudjetti on noin 0,45 prosenttia bruttokansantulosta. Tällä vauhdilla YK:n suosittama 0,7 prosentin taso saavutetaan Suomessa aikaisintaan vuonna 2015.
Vanhasen ensimmäinen hallitus lupaili kehitysyhteistyömäärärahojen nostoa 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta vuoteen 2010 mennessä. Tämän tavoitteen vesittäminen jo edellisen hallituksen aikana ei kuitenkaan aktivoinut massoja barrikadeille. Näyttäisi siis olevan varsin turvallista luvata paljon globaaleiden kehityskysymysten saralla, kun niiden toteuttamatta jättämisestä ei ainakaan toistaiseksi ole joutunut samalla tavalla poliittiseen kiirastuleen kuten vaikkapa eläkeläisten indekseistä.
Kehitysyhteistyömäärärahat ovat ainoastaan yksi osa globaalipolitiikkaa. Pelkästään kehitysyhteistyö resurssien kasvattaminen ei luo oikeudenmukaisuutta tai tasoita elintasoeroja etelän ja pohjoisen välillä tai maiden sisällä, mikäli muilla politiikan osa-alueilla ei oteta johdonmukaisesti huomioon kehitysmaiden aseman parantamista.
Suomen tulisi ottaa aktiivisempi ja näkyvämpi rooli kansainvälisten kehitysrahoitusjärjestelmien edistämisessä. Olisi noloa, jos Suomi jatkossakin esiintyisi globaalien verojärjestelmien jarruna, kuten vuonna 2005, jolloin Suomi vastusti lentokerosiinin asettamista verolle EU:n alueella.
Norjan hallitus päätti viime vuoden lopulla mitätöidä viiden kehitysmaan velkoja 80 miljoonan dollarin arvosta. Norja mitätöi velat, sillä ne olivat alun perin syntyneet maan halusta tukea omaa laivanvarustusteollisuuttaan. Suomen tulisi ottaa Norjasta mallia ja selvittää, kuinka oikeutettuja Suomen antamat lainat kehitysmaille ovat. Oman edun tavoittelun vuoksi tai diktaattorien hallinnoille myönnetyt lainat tulisi mitätöidä välittömästi.
On pidettävä huolta, ettei Suomen kehityspolitiikka jää vain suomalaisten yritysten viennin edistämiseksi. Tämä on olemassa oleva riski, sillä kehitysasiat ovat ulkomaankauppa- ja kehitysministerin kevyempi salkku. Suomen kehityspolitiikka voisi olla kekseliäämpää. Neuvoja voi kysyä vaikkapa pohjoismaisilta naapureilta.
Kirjoittaja on Vasemmistonuorten entinen pääsihteeri, ja tekee parhaillaan pro gradu -tutkielmaa poliittisesta historiasta.
Matti Vanhasen toisen hallituksen ohjelmaan on kirjattu lukuisia tavoitteita globalisaation hallinnasta, liittyen muun muassa kehityskysymyksiin, kansainvälisen turvallisuuden vaalimiseen ja pakolaisuuteen. Hallitusohjelman sisältö on kuitenkin kirjattu varsin epämääräisesti, joten jää nähtäväksi miten aktiivista globaalipolitiikkaa hallitus käytännössä harjoittaa seuraavan neljän vuoden aikana.
Ulkoministeriön selvityksen mukaan valtaosa suomalaisista pitää kehitysyhteistyötä tärkeänä, ja 60 prosenttia haluaa Suomen nostavan kehitysyhteistyömäärärahojaan. Vuonna 2008 Suomen kehitysyhteistyöbudjetti on noin 0,45 prosenttia bruttokansantulosta. Tällä vauhdilla YK:n suosittama 0,7 prosentin taso saavutetaan Suomessa aikaisintaan vuonna 2015.
Vanhasen ensimmäinen hallitus lupaili kehitysyhteistyömäärärahojen nostoa 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta vuoteen 2010 mennessä. Tämän tavoitteen vesittäminen jo edellisen hallituksen aikana ei kuitenkaan aktivoinut massoja barrikadeille. Näyttäisi siis olevan varsin turvallista luvata paljon globaaleiden kehityskysymysten saralla, kun niiden toteuttamatta jättämisestä ei ainakaan toistaiseksi ole joutunut samalla tavalla poliittiseen kiirastuleen kuten vaikkapa eläkeläisten indekseistä.
Kehitysyhteistyömäärärahat ovat ainoastaan yksi osa globaalipolitiikkaa. Pelkästään kehitysyhteistyö resurssien kasvattaminen ei luo oikeudenmukaisuutta tai tasoita elintasoeroja etelän ja pohjoisen välillä tai maiden sisällä, mikäli muilla politiikan osa-alueilla ei oteta johdonmukaisesti huomioon kehitysmaiden aseman parantamista.
Suomen tulisi ottaa aktiivisempi ja näkyvämpi rooli kansainvälisten kehitysrahoitusjärjestelmien edistämisessä. Olisi noloa, jos Suomi jatkossakin esiintyisi globaalien verojärjestelmien jarruna, kuten vuonna 2005, jolloin Suomi vastusti lentokerosiinin asettamista verolle EU:n alueella.
Norjan hallitus päätti viime vuoden lopulla mitätöidä viiden kehitysmaan velkoja 80 miljoonan dollarin arvosta. Norja mitätöi velat, sillä ne olivat alun perin syntyneet maan halusta tukea omaa laivanvarustusteollisuuttaan. Suomen tulisi ottaa Norjasta mallia ja selvittää, kuinka oikeutettuja Suomen antamat lainat kehitysmaille ovat. Oman edun tavoittelun vuoksi tai diktaattorien hallinnoille myönnetyt lainat tulisi mitätöidä välittömästi.
On pidettävä huolta, ettei Suomen kehityspolitiikka jää vain suomalaisten yritysten viennin edistämiseksi. Tämä on olemassa oleva riski, sillä kehitysasiat ovat ulkomaankauppa- ja kehitysministerin kevyempi salkku. Suomen kehityspolitiikka voisi olla kekseliäämpää. Neuvoja voi kysyä vaikkapa pohjoismaisilta naapureilta.
Kirjoittaja on Vasemmistonuorten entinen pääsihteeri, ja tekee parhaillaan pro gradu -tutkielmaa poliittisesta historiasta.
