Taidetta Afrikasta ilman välikäsiä

Taidetta Afrikasta ilman välikäsiä

Virtuaaligalleriasta voi tilata afrikkalaisten taiteilijoiden teoksia suoraan Suomeen

Silja Ylitalo


"Olen myynyt Suomeen toistakymmentä teosta virtuaaligallerian kautta. Gallerian kautta olen päässyt myös mukaan kansainväliseen taiteilijaryhmään", kertoo ugandalainen taiteilija Herold Mutebi.
Kuva: Iisa af Ursin

”Afrikassa taide on läsnä kaikkialla: lauluna, tanssina, kuvina”, ugandalainen taiteilija Herold Mutebi, 29, kuvailee.
”Mutta taiteen ostamista ei välttämättä ymmärretä. Kun monilta puuttuu ruokaa, ihmetellään, miksi käyttää rahaa seinille ripustettaviin maalauksiin”, hän jatkaa.
Ujon oloinen nuorukainen on tullut esittelemään ugandalaisten kuvataiteilijoiden teoksia Faces-etnofestivaalille Billnäsiin. Mutebi on yksi Etnokult ry:n ylläpitämän Virtual Art Galleryn taiteilijoista.
Vuonna 2002 perustetun virtuaaligallerian tarkoitus on tukea ja nostaa esiin nuoria afrikkalaistaiteilijoita sekä mahdollistaa taiteen myynti suoraan tekijältä ostajalle ilman turhia välikäsiä, kertoo hanketta koordinoiva projektisihteeri Elina Inkinen.
”Afrikassa sykkii mahtava kulttuuri, josta Suomessa ei tiedetä paljoakaan. Maalaukset kertovat paljon afrikkalaisesta elämästä ja ympäröivästä luonnosta”, Inkinen sanoo.
Virtuaaligalleria toimii nimensä mukaisesti verkossa, josta teoksia voi tilata kuvien perusteella. Galleria järjestää joka vuosi muutamia perinteisiä taidenäyttelyitä, joiden kautta suurin osa myynnistä toistaiseksi tapahtuu. Inkinen toivoisi ihmisten uskaltautuvan taidekaupoille useammin suoraan verkkogallerian kautta.

Reilun taiteen määrittely ongelmallista


Galleria kertoo verkkosivuillaan myyvänsä taidetta reilun kaupan periaatteella, mutta varsinaista reilun kaupan sertifikaattia taideteoksille ei ole olemassa.
”Reilun kaupan sertifikaatti on luotu lähinnä ajatellen viljeltyjä tuotteita. Tällä hetkellä suuntaudutaan voimakkaasti elintarvikkeisiin ja puuvillaan, enkä usko että sertifiointijärjestelmää ryhdytään ainakaan vähään aikaan kehittämään taiteen tai käsityön suuntaan”, toteaa markkinointipäällikkö Kirsi Tanski Reilun kaupan edistämisyhdistyksestä.
”Esimerkiksi reilun kaupan periaatteiden mukaisten yhtenäisten minimipalkka- ja työaikakriteerien soveltaminen taide- ja käsityötuotteisiin olisi hyvin hankalaa”, Tanski selvittää.
Tanski ei ole tutustunut virtuaaligallerian toimintaan, mutta suhtautuu ajatukseen varovaisen myönteisesti.
”Tietenkin toivomme, ettei mikään taho johtaisi kuluttajia harhaan reilun kaupan nimissä. Mutta yleisesti ottaen kannatamme kaikkia hankkeita, joiden tarkoituksena on parantaa ihmisten elämää ja elinoloja.”

Taidetta pian myös Kuubasta

Virtuaaligallerian taiteilijat valitaan heidän lähettämiensä teosten ja ansioluettelon perusteella. Yhteyttä pidetään puhelimitse ja sähköpostitse paikallisten kontaktihenkilöiden kautta. Virtuaaligalleria huolehtii siitä, että teokset ja maksut päätyvät oikeisiin osoitteisiin.
Taideteosten hinnat ovat kohtuullisia ja sopivat jopa opiskelijan kukkarolle: halvimmillaan teoksen saa kotiinsa 30 eurolla. Kalleimmatkaan taideteokset köyhdyttävät ostajaa harvoin yli muutaman sadan euron.
Inkisen mukaan taiteilijat itse ovat olleet erittäin tyytyväisiä hankkeeseen, jota ollaan nyt laajentamassa Afrikan lisäksi Kuubaan. Myös Herold Mutebilla on virtuaaligalleriasta hyviä kokemuksia.
”Olen myynyt Suomeen toistakymmentä teosta. Pääsin myös mukaan kansainväliseen taiteilijaryhmään. Virtuaaligalleriaan kuuluminen toimi takuuna siitä, että teen taidetta tosissani”, Mutebi kertoo.
Ugandassa valtio ei tue taiteilijoita apurahoin. Pääasiallisen elantonsa Mutebi saakin graafisen suunnittelijan töistä.

Virtuaaligalleria etnofestivaali Facesin sivuilla: www.faces.fi


LISTAA KAIKKI VUODEN 2008 KIRJOITUKSET

Auringossa 2006 Auringossa 2007 Auringossa 2009

www.syl.fi