Ruohonjuuritason sarjakuvissa käsitellään arkoja aiheita
Ari Sardar
”Water for everybody” (Vettä kaikille), tekijä: A Valli, Intia, 2002
Ylemmän kastin maanomistaja kieltää kahta alemman kasti Dalit naista ottamasta vettä. Naiset ovat yhteydessä naistenjärjestöön ja yhdessä he järjestävät mielenosoituksen. Mielenosoitus on menestys ja poliisi saapuu pidättämään maanomistajan.
Jokainen voi tehdä sarjakuvan. Se on halpa valmistaa ja toimii kaikkialla maailmassa. Tarvitaan vain paperia, kynä, vähän liisteriä ja saadaan aikaiseksi näkyvä paikallinen media.
Maailman sarjakuvat -järjestön puheenjohtajan Leif Packalenin mukaan sarjakuva on tehokas viestintäväline kehitysyhteistyössä. Aluksi sarjakuvan hyödyntäminen kehitysyhteistyössä herätti ihmetystä, mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana Maailman sarjakuvat on järjestänyt sarjakuvatyöpajoja lukuisissa kehitysmaissa hyvin tuloksin.
Tunnettuja taiteilijoita opettajina
Maailman sarjakuvat -järjestön tavoitteena on edistää sarjakuvien avulla kehitystä köyhissä maissa. Paikalliset ihmiset oppivat tekemään työpajoissa sarjakuvia tärkeäksi kokemistaan mutta usein vaietuista aiheista kuten perheväkivallasta, HIV:stä ja AIDSista sekä tyttöjen oikeuksista ja huonoista työoloista. Valmiita sarjakuvia monistetaan ja liimataan julkisille paikoille.
”Intiassa sarjakuvat täytyy liimata tarpeeksi korkealle, etteivät perunaliimasta pitävät lehmät syö niitä”, työpajoissa opettajana toiminut sarjakuvataiteilija Katja Tukiainen kertoo.
Opettajina ovat olleet myös Mämmilän tekijä Tarmo Koivisto sekä Viivin ja Wagnerin Jussi ’Juba’ Tuomola.
Matalan teknologian tiedotusväline
Sarjakuvatyöpajoissa ei korosteta sarjakuvien teknistä jälkeä, vaan tärkeintä on, että sarjakuvien viesti välittyy. Työpajoissa ei puututa tarinan sisältöön.
”Paikalliset osaavat parhaiten kertoa omista asioistaan”, Packalén muistuttaa.
Paikallisuuteen luottaminen myös resursseissa on tärkeää Packalénille. Useat kehitysyhteistyöprojektit perustuvat kaukaa tuotuun ja kalliiseen teknologiaan, joka ei välttämättä istu kohdemaahan ja hankkeet jäävät lyhytaikaisiksi. Sarjakuvien tekeminen ei on melko edullista ja helppoa, ja niiden levittämiseenkin tarvitaan vain kopiokone.
Packalén kutsuukin sarjakuvaa matalan teknologian välineeksi. Hänen mukaansa sarjakuva sopii erityisen hyvin tiedotusvälineeksi maihin, joissa lukutaito on alhainen.
”Sarjakuvan tärkeän sanoman esimerkiksi naisiin kohdistuvasta väkivallasta voi omaksua muutamalla silmäyksellä”, hän toteaa.
Leif Packalen on tehnyt yhdessä intialaisen sarjakuvataiteilijan Sharad Sharman kanssa kirjan Grassroots Comics – a Development Communication Tool. Teoksessa kerrotaan sarjakuvatyöpajojen toiminnasta kymmenessä kehitysmaassa.
Kirjan verkkoversio löytyy ulkoministeriön sivuilta osoitteesta: http://formin.finland.fi/Public/default.aspx?contentid=92260&nodeid=34606&contentlan=1&culture=fi-FI
Lisää kuvia
”Water for everybody” (Vettä kaikille), tekijä: A Valli, Intia, 2002
Ylemmän kastin maanomistaja kieltää kahta alemman kasti Dalit naista ottamasta vettä. Naiset ovat yhteydessä naistenjärjestöön ja yhdessä he järjestävät mielenosoituksen. Mielenosoitus on menestys ja poliisi saapuu pidättämään maanomistajan.
Jokainen voi tehdä sarjakuvan. Se on halpa valmistaa ja toimii kaikkialla maailmassa. Tarvitaan vain paperia, kynä, vähän liisteriä ja saadaan aikaiseksi näkyvä paikallinen media.
Maailman sarjakuvat -järjestön puheenjohtajan Leif Packalenin mukaan sarjakuva on tehokas viestintäväline kehitysyhteistyössä. Aluksi sarjakuvan hyödyntäminen kehitysyhteistyössä herätti ihmetystä, mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana Maailman sarjakuvat on järjestänyt sarjakuvatyöpajoja lukuisissa kehitysmaissa hyvin tuloksin.
Tunnettuja taiteilijoita opettajina
Maailman sarjakuvat -järjestön tavoitteena on edistää sarjakuvien avulla kehitystä köyhissä maissa. Paikalliset ihmiset oppivat tekemään työpajoissa sarjakuvia tärkeäksi kokemistaan mutta usein vaietuista aiheista kuten perheväkivallasta, HIV:stä ja AIDSista sekä tyttöjen oikeuksista ja huonoista työoloista. Valmiita sarjakuvia monistetaan ja liimataan julkisille paikoille.
”Intiassa sarjakuvat täytyy liimata tarpeeksi korkealle, etteivät perunaliimasta pitävät lehmät syö niitä”, työpajoissa opettajana toiminut sarjakuvataiteilija Katja Tukiainen kertoo.
Opettajina ovat olleet myös Mämmilän tekijä Tarmo Koivisto sekä Viivin ja Wagnerin Jussi ’Juba’ Tuomola.
Matalan teknologian tiedotusväline
Sarjakuvatyöpajoissa ei korosteta sarjakuvien teknistä jälkeä, vaan tärkeintä on, että sarjakuvien viesti välittyy. Työpajoissa ei puututa tarinan sisältöön.
”Paikalliset osaavat parhaiten kertoa omista asioistaan”, Packalén muistuttaa.
Paikallisuuteen luottaminen myös resursseissa on tärkeää Packalénille. Useat kehitysyhteistyöprojektit perustuvat kaukaa tuotuun ja kalliiseen teknologiaan, joka ei välttämättä istu kohdemaahan ja hankkeet jäävät lyhytaikaisiksi. Sarjakuvien tekeminen ei on melko edullista ja helppoa, ja niiden levittämiseenkin tarvitaan vain kopiokone.
Packalén kutsuukin sarjakuvaa matalan teknologian välineeksi. Hänen mukaansa sarjakuva sopii erityisen hyvin tiedotusvälineeksi maihin, joissa lukutaito on alhainen.
”Sarjakuvan tärkeän sanoman esimerkiksi naisiin kohdistuvasta väkivallasta voi omaksua muutamalla silmäyksellä”, hän toteaa.
Leif Packalen on tehnyt yhdessä intialaisen sarjakuvataiteilijan Sharad Sharman kanssa kirjan Grassroots Comics – a Development Communication Tool. Teoksessa kerrotaan sarjakuvatyöpajojen toiminnasta kymmenessä kehitysmaassa.
Kirjan verkkoversio löytyy ulkoministeriön sivuilta osoitteesta: http://formin.finland.fi/Public/default.aspx?contentid=92260&nodeid=34606&contentlan=1&culture=fi-FI
Lisää kuvia
