Täysi vatsa ja hienot puitteet eivät takaa rauhaa

Piia Lavila

Moni kansainvälinen järjestö on lopettanut toimintansa konfliktista ja tsunamista kärsineessä Acehin maakunnassa. Myös maakunnan toipumista ja kehittymistä koordinoinut YK:n perustama UNORC sulki virallisesti ovensa kesäkuun lopussa. Vastuu Indonesian kuudenneksi köyhimmän maakunnan tulevaisuudesta siirtyy yhä enemmän paikallishallinnolle.

Shadia Marhabanin pöydällä on pino poliittista osallistumista käsitteleviä julkaisuja, joita hänen johtamansa järjestö LINA käyttää koulutuksissaan. Marhabanin pettymykseksi kansainvälinen yhteisö ei ole ollut innokas tukemaan kansalaisyhteiskuntaa vahvistavia projekteja pitäessään niitä liian ”poliittisina”.

– Neljässä vuodessa on tehty paljon infrastruktuurin kuten talojen ja viemärien osalta. Ne ovat kuitenkin vain osittaisia tavoitteita, eivätkä välttämättä tärkeimpiä pysyvän rauhan kannalta, toteaa Marhaban.

– Miten käy Acehin poliittiselle vakaudelle kymmenen vuoden päästä, ei riipu vain talojen määrästä ja viemäröinnin kunnosta, muistuttaa acehilaista kansalaisjärjestöä johtava Marhaban.

Taloudelliset projektit eivät poista köyhyyttä

Elokuussa 2005 Martti Ahtisaaren välityksellä solmittu rauhansopimus Indonesian hallituksen ja Acehin maakunnan itsenäisyyttä ajaneen GAM- liikkeen välillä päätti lähes 30-vuotisen sisällissodan. Luonnonvarojen hyödyntämisen liittyvän erimielisyyden lisäksi konfliktin taustalla oli muun muassa sosiaalinen eriarvoisuus sekä uskonto.

Neljä vuotta sitten saavutettu rauhansopimus on ollut monen mielestä menestystarina, kuten myös reilu neljä vuotta kestänyt tsunaminjälkeinen jälleenrakennusprosessi. Ainakin 170 000 ihmisen hengen vaatinut tsunami aiheutti mittavat materiaaliset tuhot sekä jätti noin 600 000 ihmistä kodittomaksi.

Kansainvälisten järjestöjen on saatettava tsunamiin liittyvät projektit loppuun ennen vuodenvaihdetta. Takarajan myötä suurin osa kansainvälisistä järjestöistä poistuu tai on jo poistunut maasta.

– Kyse ei ole siitä, onko oikea tai väärä aika lähteä, vaan siitä, mitä kansainvälinen yhteisö on tahtonut saavuttaa ja saanut aikaan. Kansainvälisellä yhteisöllä on ollut oma visionsa roolistaan ja sen täytettyään he lähtevät, kansalaisjärjestöaktiivi ja kansainvälisen oikeuden lehtori Saifuddin Bantasyam pohtii.

– Taloudelliset projektit eivät pitkällä tähtäimellä poista köyhyyttä, varsinkaan, kun Acehissa köyhätkin omistavat usein maata. Ihmisiä onkin kannustettava rakentamaan omaa toimeentuloaan sekä erityisesti ottamaan vastuuta maakunnan kehittämisestä myös ruohonjuuritasolla, Marhaban lisää.

Rauhansopimus ei lopeta väkivaltaisuuksia

Luonnonkatastrofin ja konfliktinjälkeiset haasteet ruokkivat usein myös väkivaltaa ja korruptiota, varsinkin, kun kansainvälisten järjestöjen poistuminen tekee väistämättä talouteen notkahduksen. Shadia Marhabanin mukaan kansainvälistä yhteisöä ja mediaa tarvittaisiinkin korruption vastaisen taistelun vahvistamiseksi sekä tukemaan vahvan kansalaisyhteiskunnan rakentamista.

Vaarana on, tulevaisuudessa poliisi ja maan armeija keskittyvät yhä enemmän laittomiin bisneksiinsä luonnonvaroiltaan rikkaassa Acehissa, mikä oli osasyy konfliktin syttymiselle. Lähes kolme vuosikymmentä kestänyt sota on myös muuttanut ihmisten käsityksiä ja arvoja.

– Kuten sodanjälkeisessä yhteiskunnissa yleensä, erityisesti naisiin ja lapsiin kohdistuva henkinen, fyysinen ja seksuaalinen väkivalta on nousussa myös Acehissa. Tämä on kytköksissä esimerkiksi työttömyyteen, toivottomuuden tunteeseen, konfliktinjälkeiseen traumaan ja koventuneisiin asenteisiin sekä arvoihin. Muutosta asenteissa ei tehdä muutamassa vuodessa, huomauttaa YK:n Naistenrahaston UNIFEMin konsulttina työskentelevä Ita Fatia Nadia.

Myös maakunnan pääkaupungin Banda Acehin Syiah Kuala -yliopistossa opettava Saifuddin Bantasyam muistuttaa, että kansainväliset toimijat voivat halutessaan tehdä vielä paljon tukeakseen Acehia esimerkiksi taloudellisen, sosiaalisen ja laillisen oikeudenmukaisuuden sekä hyvän hallinnon toteuttamiseksi. Tsunami- ja konfliktiuhrit tarvitsevat myös tukea toipumiselle sekä sovittelutyölle.

Ihmiset tarvitsevat vielä apua ja suuntaviivoja

Myös UNORC:n toimintaa koordinoinut Satya Sundar Tripathi toteaa, että vain pitkäaikaisempi yhteistyö mahdollistaa maakuntaan sijoitetun monen miljardin arvoisen työn tehokkaan hyödyntämisen. Rakennettuihin sairaaloihin on löydettävä pätevä henkilökunta sekä resurssit välineiden ja lääkkeiden hankintaan. Hän toivoo, että kansalliset ja kansainväliset järjestöt tarkkailevat jatkossakin Acehia, vaikka eivät olisikaan fyysisesti läsnä:

– Hienot puitteet eivät vielä takaa rauhaa. Paikallishallinto pitää rauhanprosessia peruuttamattomana, mutta ruohonjuuritasolla esiintyy vielä epäluuloisuutta eri ryhmien kesken, minkä takia konfliktin uudelleenpuhkeamisen riski on olemassa. Acehissa ollaan kuitenkin valmiita kuuntelemaan hyviä neuvoja, Tripathi toteaa.

Shadia Marhabanin toteaa, ettei neljässä vuodessa yksinkertaisesti ole realistista saavuttaa paljon. Hänen mukaansa ihmisten ymmärrystä politiikan ja toimeentulon yhteydestä pitäisi kuitenkin lisätä, sillä pelkät taloushankkeet ovat vaikuttaneet toisinaan jopa negatiivisesti:

– Nopeasti täytetyllä vatsalla moni ei ajattele politiikkaa vaan sitä, miten saada enemmän rahaa. Sanonkin usein ihmisille, että heidän kasvattamiensa chilien hinta riippuu myös politiikasta, Marhaban kiteyttää.