Elektroniikka rahoittaa konfliktia
Juha Rudanko
Elektroniikkateollisuuden käyttämiä metalleja kaivetaan heikoissa olosuhteissa kehitysmaissa. Mitä kuluttaja voi tehdä taatakseen, että hänen puhelimensa tuotetaan eettisesti?
Tiesitkö, että kännykälläsi on kauaskantoisia vaikutuksia kehitysmaiden ihmisten elämään?
Tietoisuus päivittäisten kulutusvalintojen maailmanlaajuisista vaikutuksista on lisääntynyt huimasti viime vuosina. Tiedämme esimerkiksi, että kasvisruoka tuottaa vähemmän ilmastoa lämmittäviä hiilidioksidipäästöjä kuin liha, ja että valitsemalla Reilun kaupan kahvia takaamme kehitysmaan tuottajalle paremman hinnan hänen työstään.
Kulutuselektroniikan eettisyyden pohtiminen on kuitenkin alue, joka on uusi useimmille meistä.
”Monta kertaa ei tule mieleenkään, että laitteilla voisi olla niin suuria vaikutuksia, kun ne ovat niin pieniä!” Reilun kaupan puolesta ry:n Repun projektikoordinaattori Säde Hormio hymähtää.
Kännyköissä ja muussa kulutuselektroniikassa käytettyjä metalleja louhitaan kehitysmaissa kuten Kiinassa, Kongon demokraattisessa tasavallassa ja Indonesiassa. Työolot ovat vaaralliset ja palkat pienet.
Mineraalien kauppa rahoittaa osittain jopa itäisen Kongon alueella käytävää veristä konfliktia.
Tulot jakautuvat epätasaisesti
”Olen itse käynyt Indonesiassa tinakaivoksilla. Suurin osa työntekijöistä on epävirallisia pienkaivajia; työ on raskasta ja vaarallista”, FinnWatchin Päivi Pöyhönen kuvailee.
Pöyhönen on laatinut useita raportteja kulutuselektroniikan tuotantoketjuista osana FinnWatchin, Repun, Changemakereiden ja Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskuksen SASK:in MakeITfair-kampanjaa.
Pöyhönen korostaa, että tinankaivuusta saatavat tulot jakautuvat hyvin epätasaisesti Indonesiassa. Jotkut välikädet ja maanomistajat ovat rikastuneet kaupalla. Itse kaivajat saavat muutaman euron päivässä käteen.
”Kun kävin siellä vuoden 2008 lopulla, tinan hinta oli romahtanut. Kaivuuta ei ollut enää yhtä paljon, ja osa entisistä kaivajista eli nyt säästöillään tai oli siirtynyt kalastamaan.”
Metallinkaivuulla on vaikutuksia myös kaukana itse kaivoksista.
”Kaivosteollisuudella on linkki Itä-Kongon konfliktiin. Aseelliset ryhmät verottavat kaivajia ja reittejä kaivoksista myyntipaikoille. Tästä saaduilla tuloilla rahoitetaan osaltaan konfliktia. Tämä ei ole syy konfliktin olemassaoloon, mutta on yksi syy siihen, miksi se jatkuu”, Hormio selvittää.
Kaivostoiminnalle on myös merkittäviä ympäristövaikutuksia. Kaivosjätettä syntyy valtava määrä; raskasmetalleja saattaa päästä vesistöihin. Indonesiassa tinaa kaivetaan myös merestä, ja se on aiheuttanut mittavia tuhoja koralleihin.
Ylitöitä minimipalkalla
Kaiken tämän lisäksi työolosuhteet elektroniikkalaitteita valmistavilla tehtailla ovat monesti huonot.
”Esimerkiksi puolet maailman kännyköistä valmistetaan Kiinassa. Ylityötuntimäärät ovat erittäin suuria ja rikkovat kaikkia sääntöjä. Työntekijät saavat minimipalkkaa, joka on liian pieni elämiseen, mistä johtuen ihmiset joutuvat tekemään niin paljon ylitöitä”, Pöyhönen kuvailee.
Sekä Pöyhönen että Hormio vaativat elektroniikkayhtiöiltä lisää läpinäkyvyyttä toimintaansa. Kumpikaan ei kannata boikotteja.
”Jos esimerkiksi Kongossa tinankaivuumahdollisuudet ehtyvät boikotin seurauksena, niin kaivajien on pakko ryhtyä sotilaiksi. Boikotti saattaisi jopa pahentaa konfliktia. Valitettavasti viimeisimpien tietojen mukaan jotkut yritykset ovat aloittamassa kongolaisen tinan boikotoinnin”, Pöyhönen sanoo.
Hormio aloittaisi muutoksen siitä, että yhtiöt myöntäisivät ongelman. Kehitystä tähän suuntaan onkin tapahtunut. Yhtiöt ovat aloittaneet alihankintaketjujensa tarkemman kartoituksen.
”Kaikilla yhtiöillä on alihankkijoita koskevat eettiset koodistot. Näitä yritetään valvoa esimerkiksi tekemällä käyntejä tehtaisiin. Monet yhtiöt myös julkaisevat näiden pohjalta tekemänsä raportit netissä. Niistä käy ilmi kuinka monta prosenttia heidän alihankkijatehtaistaan rikkoo sääntöjä”, Pöyhönen kertoo.
Pöyhösen mukaan yhtiöt lupaavat aina parantaa tapansa, kun FinnWatch lähettää heille uusimman raporttinsa. ”Silti tulokset ovat vuodesta toiseen lähes samat. En oikein tiedä, mikä on muuttunut!”
Pöyhösen mukaan ihanne olisi se, että alalla olisi selkeät eettiset standardit ja kaivoksille olisi oma sertifiointijärjestelmä. Eettisesti toimivien kaivosten metalleista voitaisiin maksaa korkeampaa hintaa. Hän ei kuitenkaan usko, että tällainen järjestelmä toteutuu lähitulevaisuudessa.
”Tärkeintä olisi, että yhtiöt ottaisivat vastuun tuotanto-oloista ja vastuullisten hankintaketjujen luomisesta.”
Mitä kuluttaja voi tehdä?
Tänä päivänä on monia vaihtoehtoja eettisempään kuluttamiseen. Ostoskoriin voi valita Reilut banaanit ja tavaralahjan sijaan jouluna voi tehdä lahjoituksen hyväntekeväisyyteen.
Elektroniikassa vastuullista vaihtoehtoa ei ole.
”Oikeastaan kaikki elektroniikkafirmat ostavat samoilta alihankkijoilta, ja tuotanto-olosuhteet ovat pitkälti samat”, Pöyhönen sanoo.
Kännykkämerkin vaihtaminen ei siis auta. Kovin radikaaleja toimenpiteitä Pöyhönen ja Hormio eivät elektroniikan eettisyydestä huolestuneelta kuluttajalta odota.
”Voi osallistua MakeITfair-kampanjaan ja allekirjoittaa vetoomuksemme Nokialle. Kaupassa voi toki kysyä, tiedetäänkö, missä oloissa laitteet on tuotettu”, Pöyhönen sanoo.
Hormio toivoisi, että ihmiset harkisisivat tarkemmin, tarvitsevatko uutta elektroniikkaa. Kuluttajat voivat myös kertoa, että he haluavat, että laitteet tuotetaan eettisemmin.
”Jos kuluttajat tietävät ongelmista, ja kertovat, mitä haluavat, niin yritysten toimitatapoihin voidaan tehdä muutoksia”, Hormio muistuttaa.
