Suomen ylioppilaskuntien liitto

Blog Archives


  • Kannanotto 15.5.2012 / Helsingin yliopiston ylioppilaskunta (HYY)

    Helsingin yliopiston ylioppilaskunta (HYY) vaatii, että opintolainaa kehitetään riskittömämmäksi. Opintolainan takaisinmaksun tulee alkaa vasta kun opiskelija valmistuttuaan saavuttaa riittävän tulotason. Lainaa tulisi myös saada nostaa takautuvasti. Opintolainan ottamisesta ei kuitenkaan saa tehdä pakollista, ja opintotuen tulee jatkossakin säilyä opintorahapainotteisena.

    “Moni opiskelija jättää lainan nostamatta epävarmojen tulevaisuudennäkymien takia. Haluamme että opintolainan nostamisesta tehdään niin riskitöntä että se on opiskelijalle todellinen vaihtoehto”, toteaa HYYn hallituksen puheenjohtaja Jannica Aalto.

    » Jatka lukemista

  • 12.4.2012

    SYL:n edustus osallistui to–pe 29.–30.3. pidetyille yliopistojen opintotukilautakuntien koulutuspäiville. Ensimmäisen koulutuspäivän tärkeimmän annin tarjosivat Kelan ja opetus- ja kulttuuriministeriön ajankohtaiskatsaukset. Esille nousi tietysti maaliskuisen budjettiriihen ratkaisu opintotuen kustannusneutraalista kehittämisestä sekä siitä, miten tulevaisuudessa kaksiportainen tukijärjestelmä tulee vaikuttamaan alemman ja ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamiseen.

    Keskusteluissa nousi esille, minkälainen ryhmä opintotuen kehittämiseen on tarkoitus koota, mitä kustannusneutraalius tarkoittaa ja mitä uudistuksella lopulta haetaan? Mihinkään edellisistä ei saatu oikein vastausta ja asiaan saataneenkin selkoa vasta tulevien viikkojen aikana. Koko opiskelijakentän tulee olla hyvin aktiivinen asian suhteen ja yhdessä miettiä eri vaihtoehtojen mahdollisuuksia ja vaikutuksia opiskelijoille kaikilla koulutusasteilla. Työryhmän tuotoksen aikataulu näyttäisi olevan tämä vuosi – ja nähtäväksi jää pääsemmekö keskustelemaan uusista esityksistä sopivasti ensi syksyn liittokokouksessa. Lapinrinteelläkin joutunemme jälleen priorisoimaan tekemisiämme vielä ennen kesää.

    » Jatka lukemista

  • Kannanotto 7.3.2012

    Valtakunnalliset opiskelijajärjestöt Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI ry, Suomen Lukiolaisten Liitto, Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto – SAMOK ry ja Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry pitävät opiskelijoiden veronpalautusten ulosmittaamista osana opintotuen takaisinperintää tarpeettomana ja kohtuuttomia seurauksia aiheuttavana toimenpiteenä.

    Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuojan mielestä Kela ei tiedottanut tarpeeksi selkeästi asiakkailleen siitä, että se voi ulosmitata liikaa maksettuja opintotukia veronpalautuksesta joulukuussa 2011. Pajuojan mukaan Kelalla kuitenkin on oikeus ulosmittaukseen. Opiskelijajärjestöjen mielestä opintotuen takaisinperintä 15 prosentin korotuksella on Kelalta riittävän ankara toimenpide kerätä saataviaan takaisin.

    ”Ulosmittauksesta voi tulla merkintä ulosottorekisteriin, ja ulosotosta aiheutuvat kustannukset saattavat nousta huomattaviksi. Katsomme, että opiskelijat eivät ole syyllistyneet väärinkäytöksiin tai laiminlyönteihin, vaan he toimivat lain mukaan. Opiskelijoille, joilla on maksusuunnitelma Kelan kanssa, on annettava mahdollisuus hoitaa velkansa rauhassa”, järjestöjen puheenjohtajat vaativat.

    Opiskelijajärjestöt haluavat muistuttaa Kelan johtajia opintotuen erityisasemasta. Kaksi kolmasosaa opintotuen noin 35–40 miljoonan euron perintäsaatavista johtuu siitä, että tulorajat ovat ylittyneet, jolloin liikaa maksetut tuet peritään takaisin. Kyse ei ole väärinkäytöksistä tai ilmoitusvelvollisuuden laiminlyömisestä, vaan liikaa maksettujen tukien perintä kuuluu opintotukijärjestelmään. Opintotukilaki sallii sen, että opiskelija nostaa tukea, vaikka hänen tulonsa ylittäisivätkin opintotuen tulorajat.

    Opintotukijärjestelmässä on oltava omat rangaistuksensa, jos tulorajat ylittyvät. Siksi liikaa maksetut tuet peritään takaisin 15 prosentin korotuksella ja opiskelija menettää tukikuukautensa. Opiskelijalle olisi kohtuuton lisärangaistus, jos tulojen valvonnassa ilmenevät tapaukset siirtyisivät ulosottoon. Ulosottomerkintä ja ulosottomaksu yhdessä 15 prosentin korotuksen kanssa saattavat nostaa perittävän summan moninkertaiseksi.

    » Jatka lukemista

  • Kannanotto 10.11.2011

    Valtakunnalliset opiskelijajärjestöt Ammattiin Opiskelevat – SAKKI, Suomen Lukiolaisten Liitto, Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto – SAMOK ja Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ovat järkyttyneitä Kelan päätöksestä ulosmitata opiskelijoiden veronpalautukset osana opintotuen takaisinperintää. Ulosottovirasto on lähettänyt perintäpostia takaisinperinnän piirissä oleville opiskelijoille, vaikka he olisivat hoitaneet opintotukien takaisinmaksun Kelan kanssa sovitussa aikataulussa. Ulosottoviraston perintä jättää jälkeensä julkisen ulosottomerkinnän.

    “Kelalle asetetut tehokkuusvaatimukset menevät liian pitkälle! Merkintä ulosottorekisteriin on räikeä oikeusmurha etenkin niitä opiskelijoita kohtaan, jotka ovat noudattaneet Kelan kanssa sopimaansa maksuaikataulua”, opiskelijajärjestöjen edustajat jyrähtävät.

    » Jatka lukemista

  • 3.10.2011 Sosiaalipoliittisen sektorin pohdintaa opintotuen ajankohtaisaiheista (på svenska nedan. In English below).

    Opintotuen ajankohtaisia teemoja nousi esiin sekä opintotukiasiain neuvottelukunnan kokouksessa 23.9. että OKM:n lakimuutosehdotuksesta, josta SYL lausui 15.9. OKM esittää opintotukilakiin useita muutoksia, joista SYL löysi hyvää mutta myös viilattavaa.

    SYL antoi vahvan tukensa esitykselle opintotuen vapaaehtoisen palauttamisen määräajan pidentämisestä. Jos esitys toteutuu, palauttamisen deadline siirtyy maaliskuulta toukokuun lopulle. Toukokuussa opiskelijat pystyvät veroehdotuksen avulla arvioimaan toteutuneet tulonsa, palauttamaan ylimääräiset tukikuukaudet ja välttymään turhilta takaisinperinnöiltä. SYL on iloinen, että OKM esittää tätä muutosta: se parantaa opiskelijoiden tilannetta – ja kaiken lisäksi idea syntyi opiskelijaliikkeessä.

    Muutoksia esitettiin myös opintotuen kaksiportaisuuteen liittyen. Esityksillä pyritään varmistamaan opintotuen jatkuvuus alemman ja ylemmän tutkinnon rajapinnassa, mikä on kannatettava tavoite. SYL nosti lisäksi lausunnossaan esiin sen, kuinka olennaista on myös tiedon nopea liikkuminen korkeakoulun sisällä sekä korkeakoulun ja Kelan välillä. Opiskelija ei saa jäädä vaille tukea siksi, ettei tieto valmistumisesta päädy ajallaan opintorekisteriin tai sieltä Kelalle.

    OKM esitti muutoksia ulkomailla opiskelevien opintotukiajan määräytymiseen. SYL piti lausunnossaan tavoitetta tukiajan selkeyttämisestä tärkeänä mutta ei ollut tyytyväinen konkreettiseen esitykseen. Opintotukiasiain neuvottelukunnassa kuultiinkin, että tämä esitys siirtyy vielä jatkovalmisteluun.

    » Jatka lukemista

  • Kommentti 8.9.2011

    Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) on pöyristynyt työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Erkki Virtasen Huomenta Suomen Torstaikabinetissa esittämistä ehdotuksista. Virtasen mukaan opintotuen indeksiin sitomisesta tulisi luopua yhtenä keinona tasapainottaa valtiontaloutta. Hallitusohjelmaan on kirjattu, että opintotuki sidotaan indeksiin 1.9.2014.

    “Virtasella vaikuttaa olevan eriskummallinen käsitys siitä, mistä saadaan osaajia kasvattamaan kansantaloutta. Osaavaa Suomea ei rakenneta leikkaamalla jatkuvasti lisää koulutuksesta ja opiskelijoilta. Ilman indeksiin sitomista täysipäiväinen opiskelu ja ajoissa valmistuminen tulee vuosi vuodelta vaikeammaksi”, toteaa SYL:n puheenjohtaja Katri Korolainen-Virkajärvi.

    » Jatka lukemista

  • Kelan tiedote 1.8.2011

    Harjoittelupalkka ei enää estä opintorahan saamista. Kaikki korkeakouluopiskelijat saavat opintolainan valtiontakauksen ilman eri hakemusta. Asumislisästä tulee tukikuukausi korkeakouluopiskelijan enimmäistukiajassa. Koulumatkatukea saa jatkossa myös yli 100 kilometrin koulumatkaan ja lukuvuoden tukikuukausien rajoitus enintään 9 kuukauteen poistuu.

    – Opintotukeen tulevilla muutoksilla on osaltaan tavoitteena vaikuttaa työurien pidentämiseen ja etenkin korkeakouluopintojen nopeampaan suorittamiseen, kertoo etuuspäällikkö Ilpo Lahtinen Kelan opintotukiryhmästä.

    » Jatka lukemista

  • FPA informerar 1.8.2011

    Praktiklön hindrar inte längre beviljande av studiepenning. Statsgaranti beviljas utan ansökan till högskolestuderande som får studiepenning. En månad för vilken den studerande har fått bostadstillägg blir en stödmånad när man beräknar maximitiden för studiestöd. Begränsningen av maximiantalet stödmånader under läsåret till 9 månader slopas. Resekostnaderna ersätts också till den del som skolresan överstiger 100 kilometer.

    Från och med 1.8.2011 kommer många ändringar till både studiestödet och skolresestödet.

    » Jatka lukemista

  • SYL:n puheenjohtaja Katri Korolainen-Virkajärvi Säätytalolla. Keltaiset ilmapallot symboloivat niitä 159 kansanedustajaa, jotka ovat luvanneet sitoa opintotuen indeksiin. Mustat pallot kuvaavat edustajia, jotka eivät ole kertoneet kantaansa tai vastustavat. Vastustajia on muuten vain kaksi!SYL:n puheenjohtaja Katri Korolainen-Virkajärvi Säätytalolla. Keltaiset ilmapallot symboloivat niitä 159 kansanedustajaa, jotka ovat luvanneet sitoa opintotuen indeksiin. Mustat pallot kuvaavat edustajia, jotka eivät ole kertoneet kantaansa tai vastustavat. Vastustajia on muuten vain kaksi!

    » Jatka lukemista

  • Tiedote 13.6.2011

    Yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijat palaavat Säätytalolle tiistaina 14.6. valvomaan hallitusneuvottelujen etenemistä ja sitä, että opiskelijat huomioidaan hallitusohjelmassa.

    ”Olemme tyytyväisiä siihen, että luvattu indeksi näyttää toteutuvan. Palaamme Säätytalolle tsemppihengessä varmistamaan, että indeksi säilyy hallitusohjelmassa loppuun asti. Vaikka neuvottelutaival on ollut ilmeisen kivikkoinen, niin vastuu annetuista lupauksista täytyy kantaa ryhdikkäästi. Nyt näyttää hyvältä”, SYL:n puheenjohtaja Katri Korolainen-Virkajärvi sanoo.

    » Jatka lukemista