Suomen ylioppilaskuntien liitto

Blog Archives


  • tamy

    Järjestöhommissa, kuten ylioppilaskunnassa tai ainejärjestössä, pitää uskaltaa unelmoida ja jättää ajatuksille tilaa lentää. Toisinaan pitää pysähtyä ja katsoa tulevaisuuteen: miksi olemme olemassa, mitä haluamme saavuttaa ja miten muutamme maailmaa paremmaksi? Ja vaikka maailma ei muutu vuodessa, pieniä askelia otetaan yliopistolla ja opiskelukaupungissamme koko ajan.

    Ajattele globaalisti, toimi paikallisesti

  • tamy

    Järjestöhommissa, kuten ylioppilaskunnassa tai ainejärjestössä, pitää uskaltaa unelmoida ja jättää ajatuksille tilaa lentää. Toisinaan pitää pysähtyä ja katsoa tulevaisuuteen: miksi olemme olemassa, mitä haluamme saavuttaa ja miten muutamme maailmaa paremmaksi

    Ajattele globaalisti, toimi paikallisesti

  • Tiedote 3.11.2011 / Tampereen teknillisen yliopiston ylioppilaskunta TTYY

    Tampereen teknillisen yliopiston ylioppilaskunnan edustajistovaalien tulos on selvisi eilen 2.11. Tulevalla kaksivuotiskaudella 2012-13 nähdään edustajistossa runsaasti uutta energiaa, sillä nyt valituista 35 edaattorista vain reilu kolmasosa on toiminut edustajistossa kuluvalla kaudella.
    Äänestysprosentti nousi ilahduttavasti kahden vuoden takaisesta. Tänä vuonna äänioikeuttaan käytti 30,9 % äänioikeutetuista, kun vuonna 2009 äänestysprosentti oli 29,7. Myös ehdokkaita saatiin tänä vuonna reilusti enemmän. Sähköinen äänestys toimi erinomaisesti.

    Suurin määrä edustajistopaikkoja meni vaalirenkaille Chemical Brothers and Sisters (7), R&A (5) ja Oikeuden Mafia (4). Huomattavaa on, että vaaliliittojen kesken paikat jakautuivat aiempaa tasaisemmin.  Yhteensä vaaliliittoja näissä vaaleissa oli 18 ja vaalirenkaita 5, yksi ehdokas ei kuulunut mihinkään vaaliliittoon. Eniten henkilökohtaisia ääniä, 52, sai Lauri Jaakkola, vertailuluvuittain äänikuningatar oli Suvi Salomaa.
    Konkariedaattori  Jaakko Urho toteaa vaalien olleen näkyvät ja äänestämisen olleen helppoa.

    » Jatka lukemista

  • Tiedote 3.11.2011 /Turun yliopiston ylioppilaskunta TYY

    TYYn edustajistovaalien voittajaksi kiri kauppatieteilijöiden TuKY-lista, joka sai edustajiston 41 paikasta yhdeksän (lisäys 3 paikkaa). Huikeaan suhteelliseen kasvuun ylsivät Demariopiskelijat – TOSY, jonka paikkamäärä kasvoi yhdestä paikasta kolmeen. Myös Vihreä vasemmisto sai vaaleissa yhden lisäpaikan.

    Sitoutumattomat ryhmittymät säilyttivät enemmistönsä edustajistossa. Poliittisille siirtyi sitoutumattomilta vain yksi paikka. Poliittisista ryhmittymistä paikkoja menettivät Vihreä lista (-1 paikka) sekä Keskustaopiskelijat, joka menetti ainoan paikkansa. Sitoutumattomista ryhmistä paikkoja menettivät alustavan tuloksen mukaan kasvatustieteilijöiden Eduxi (-1), Humanistilista (-1), luonnontieteiliöiden Hybridiaani (-1) sekä lääketieteilijöiden TYY terveeksi (-2).
    Viimeinen edustajiston paikka ratkeaa vasta tarkastuslaskennan jälkeen. Viimeisestä paikasta kisaavat Hybridiaani ja oikeustieteilijöiden Ryhmä Lex. Muutaman äänen päässä on myös Kristittyjen opiskelijoiden ensimmäinen paikka.

    TYYn edustajistovaalien äänestysaktiivisuus nousi hieman ollen 34,6 %. Vuoden 2009 vaalien äänestysprosentti oli 33. Kaikkiaan vaaleissa annettiin n. 5100 ääntä, joista lähes 90 % annettiin sähköisesti.

    » Jatka lukemista

  • Tiedote 3.11.2011

    Oulun yliopiston ylioppilaskunnan edustajistovaalien tulos on saatu selville. Äänioikeuttaan käytti 23,17 % äänioikeutetuista. Edellisissä vaaleissa vuonna 2009 äänestysprosentti oli 22,40%.

    Vaalien voittajaksi selviytyi Keskustaopiskelijoiden vaaliliitto, joka sai yhteensä viisi paikkaa uudessa edustajistossa. Edellisellä kaudella Keskustaopiskelijoilla oli edustajistossa kaksi paikkaa. Suurimmaksi edustajistoryhmäksi nousi Se Kaikkein Humanistein Vaaliliitto – SeKaHuVi kuudella paikallaan.

    Vaalien häviäjä oli Vaaliliitto Kansankynttilät, joka ei saanut edustajistoon yhtään jäsentä. Edellisessä edustajistossa Kansankynttilöillä oli kaksi edustajaa.

    Koko vaalien äänikuninkaaksi nousi Keskustaopiskelijoiden vaaliliiton Juho Pitkänen 90 äänellä. Äänikuningattareksi selvisi Oulun punavihreiden opiskelijoiden Hanna Sarkkinen 67 äänellä.

    » Jatka lukemista

  • Tiedote 2.11.2011 / Lapin yliopiston ylioppilaskunta LYY

    Lapin yliopiston ylioppilaskunnan edustajistovaalien tulos on selvillä. Äänioikeuttaan käytti 23,1% äänioikeutetuista, kun edellisissä vaaleissa vuonna 2009 äänestysprosentti oli 26,5%. Edustajistoon valitaan 20 opiskelijaa. Uusi edustajisto aloittaa kaksivuotisen toimikautensa 1.12.2011.

    Vaalien voittajaksi selviytyi oikeustieteilijöiden ainejärjestö Artikla ry. Lista sai yhteensä 6 paikkaa, kun edellisillä kaudella Artiklalla oli edustajistossa neljä paikkaa. Seuraavaksi suurimmat ryhmät uudessa edustajistossa ovat taideaineiden opiskelijat TAO sekä vasemmisto-opiskelijoiden ja demariopiskelijoiden yhteinen Punapippuri, kumpikin neljällä paikalla.

    Vaalien selkeisiin häviäjiin kuuluivat yhteiskuntatieteiden ainejärjestöt. Yhteiskuntatieteiden seitsemästä ainejärjestöstä vain kolme asetti oman listansa, joista yhdenkään listan edustaja ei päässyt läpi. Vuonna 2009 yhteiskuntatieteiden ainejärjestöt olivat yhteisessä vaaliliitossa, joka takasi pienillekin listoille hyvän tuloksen. Tänä vuonna vaaleissa ei muodostettu yhtään vaaliliittoa.

    » Jatka lukemista

  • Tiedote 2.11.2011 / Aalto-yliopiston ylioppilaskunta

    Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY) edustajistovaalit päättyivät tänään. Äänestysprosentiksi muodostui 31,0 %, mikä on 3,7 prosenttiyksikköä matalampi kuin vuonna 2009. Sähköisessä vaalissa ääntään käytti 28,5 % ja uurnavaalissa 2,5 % äänioikeutetuista. Äänioikeutensa käytti siis 4687 äänioikeutettua.

    Vaalivoittoa juhli vaalirengas Ratas, jonka liitot saivat läpi edustajistoon yhteensä 14 ehdokasta, mikä on 3 edustajaa enemmän kuin viime vaaleissa. Kansainvälisten opiskelijoiden Aalto International Coalition oli mukana vaaleissa ensimmäistä kertaa ja liiton listalta edustajistoon ponnisti 2 henkilöä. Aalto International Coalition on osa Avainrengas-vaalirengasta, joka sai edustajistoon kaiken kaikkiaan 12 edustajaa.

    Vaalien ääniharava oli Noora Lehtovaara Luova -vaaliliitosta 87 äänellä. Luova kuuluu Jämerä-vaalirenkaaseen, joka sai edustajistoon 12 edustajaa, mikä on saman verran kuin kaksi vuotta sitten.

    AYY:n vaaleissa oli tänä vuonna ehdolla 343 henkilöä, joista lähes kymmenesosa oli kansainvälisiä opiskelijoita.  Vaaleissa oli 19 vaaliliittoa ja neljä vaalirengasta, joihin kuului vaaliliitoista 17. Kolme ehdokasta ei kuulunut mihinkään vaaliliittoon.

    » Jatka lukemista

  • Tiedote 2.11.2011 / Lappeenrannan teknillisen yliopiston ylioppilaskunta (LTKY)

    Lappeenrannan teknillisen yliopiston ylioppilaskunnan (LTKY) 31-paikkainen edustajisto kaudelle 2012-13 valittiin keskiviikkona 2.11. päättyneissä vaaleissa. Äänestämässä kävi yhteensä 1020 jäsentä. Vaalien äänestysaktiivisuus oli 24,4 % kun vuonna 2009 se oli noin 22 %.

    Edustajiston suurimmaksi ryhmäksi nousi SLUT-E seitsemällä edustajapaikalla. Muut paikat jakautuivat seuraavasti:

    NEON:  6
    Sininen Unioni (SIUN): 6
    Nuorten Akateemisten Toimijoiden Opiskelijaliittouma (NATO): 4
    Hunajakämmen (KTOKK): 3
    Kokoomus (KOK): 3
    Kyntäjät (KY): 2

    » Jatka lukemista

  • Tiedote 28.10.2011 / Tampereen yliopiston ylioppilaskunta (Tamy)

    Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan (Tamy) edustajistovaaleissa valitaan ylioppilaskunnan ylin päättävä elin, 40-henkinen edustajisto. Edustajistovaalit ovat lähteneet vilkkaasti käyntiin: tällä viikolla on järjestetty sähköinen ennakkoäänestys, joka päättyy tänään perjantaina 28.10. klo 20.00.

    Torstai-iltaan mennessä ennakkoon oli käynyt äänestämässä 1458 henkilöä eli noin 12,10 prosenttia äänioikeutetuista. Äänioikeutettuja ovat kaikki läsnäolevaksi ilmoittautuneet Tamyn jäsenet eli reilut 12 000 Tampereen yliopiston opiskelijaa. Ennakkoäänestysaktiivisuus on kasvanut ylioppilaskunnissa kautta maan: esimerkiksi Helsingissä, Turussa ja Oulussa äänestysprosentit ovat nousseet ennätyslukemiin.

    “Viimeistään ennakkoäänestysvilkkaus osoittaa, että puheet opiskelijoiden passivoitumisesta eivät pidä paikkaansa”, kommentoi Tamyn keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Virve Valtonen.

    Varsinaisina vaalipäivinä 1.–2.11. opiskelijat voivat äänestää Tampereen yliopiston kampuksilla yhteensä 11 äänestyspaikassa. Vaaleissa on tänä vuonna ehdolla 181 opiskelijaa, joka on 14 prosenttia vähemmän kuin vaaleissa vuonna 2009. Ehdokkaita on asettanut yhteensä 11 liittoa, joiden esittelyt löytyvät Tamyn vaalisivuilta tamy.fi/edustajistovaaliliitot.

    » Jatka lukemista

  • Tiedote 28.10.2011

    Yliopisto-opiskelijat ympäri Suomea käyvät parhaillaan vaaliuurnilla äänestämässä ehdokkaansa ylioppilaskuntiensa ylimpiin päättäviin elimiin, edustajistoihin. Varsinaiset vaalipäivät ovat ensi tiistaina ja keskiviikkona 1.–2. marraskuuta. Ylioppilaskunnissa on mahdollista äänestää myös ennakkoon, pääsääntöisesti ennakkovaaleja on käyty ylioppilaskuntakohtaisin aikatauluin tällä viikolla. Vaalien valtakunnalliset tulokset selviävät keskiviikkona 2.11. myöhään illalla.

    Maan suurin ylioppilaskunta, Helsingin yliopiston ylioppilaskunta, on jo käynyt oman vaalinsa (18.–19.10.), mutta sen tulokset otetaan huomioon kahdentoista muun ylioppilaskunnan kanssa valtakunnallisessa tuloslaskennassa.

    Ylioppilaskuntien kattojärjestö, Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL vastaa tuloslaskennasta ja päivittää vaalien tuloksia internet-sivuilleen ja Facebookiin (http://www.facebook.com/SYL.FIN). Tiedote vaalien lopullisesta tuloksesta lähetetään heti, kun se on selvillä.

    Ylioppilaskuntavaalit järjestetään joka toinen vuosi; tänä syksynä äänioikeutettuja on reilu 132 000. Viime kerralla (2009) edustajistovaalien äänestysprosentti oli 28,4.

    » Jatka lukemista