Suomen ylioppilaskuntien liitto

Opintotuki

Opintotuki on tarveharkintainen, opintomenestyksestä riippuvainen ja veronalainen tuki, jonka tarkoituksena on turvata opiskelun aikainen perustoimeentulo. Opintotuki koostuu opintorahasta, asumislisästä, valtion opintolainatakauksesta sekä ateriatuesta. Opintolainan nostaminen on opiskelijan oma valinta.
Opintotuen edellytyksenä on, että opintopisteitä on keskimäärin vähintään 4,8 pistettä tukikuukautta kohden. Opiskelijalla saa olla palkkatuloja 660 euroa tukikuukautta kohden ja 1970 euroa tuetonta kuukautta kohden. Tulovalvonnassa otetaan huomioon kaikki veronalainen tulo. Vähennyksiä ei oteta huomioon. Opiskelijan tulee itse valvoa tulojaan. Tukivuotta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä opiskelija voi vapaaehtoisesti palauttaa tukia joko tulorajan korottamiseksi tai tukikuukausien säästämiseksi. Mikäli tulorajojen tai opintojen edistymättömyyden takia opintotukea peritään takaisin, tukikuukausi ei palaudu opiskelijalle käytettäväksi.

Opintoraha ja asumislisä maksetaan valtiolta suoraan avustuksena kuukausittain opiskelijan pankkitilille. Kela myöntää sekä opinorahan että asumislisän hakemuksesta. Opintoraha on veronalainen tulo. Asumislisä on tarkoitettu vain opiskelijoille. Oman tai puolisonsa lapsen kanssa asuva opiskelija sekä omistamassaan asunnossa asuva opiskelija kuuluu yleisen asumistuen piiriin.

Kela myöntää hakemuksesta myös valtion takauksen opintolainalle. Lainan antaa opiskelijalle pankki, mikäli henkilö täyttää lainan myöntämisen ehdot. Pankki saa tiedon valtiontakauksesta Kelalta.
Opintotukea myönnetään päätoimisten opintojen ajaksi, ja sitä voidaan myöntää aikaisintaan hakemiskuukaudesta eteenpäin. Kuukaudessa on oltava vähintään 18 opiskelupäivää, jotta opintotuki voidaan myöntää. Tuki voidaan myöntää vähintään yhdeksi kuukaudeksi ja enintään tukikuukausien mukaiselle enimmäisajalle. Kaikkia korkeakouluopintoja varten opintotukea voi saada enintään 70 kuukautta. Laskettaessa kuukausia pelkkä asumislisän nostaminen ei vähennä tukikuukausien määrää. Yliopisto-opiskelija voi saada yhtä ylempää korkeakoulututkintoa varten 55 kuukautta tukea. Tähän on muutamia alakohtaisia poikkeuksia. Lue tarkemmat tiedot Kelan opintotukisivustolta.

Opintoraha

Itsenäisesti asuva 18 vuotta täyttänyt korkeakouluopiskelija saa pääsääntöisesti opintorahaa 298,01 euroa kuukaudessa. Jos opiskelija asuu vanhemmiltaan vuokratussa tai vanhempiensa omistamassa asunnossa, joka on samassa kiinteistössä kuin vanhempien vakituinen asunto, opintoraha myönnetään samansuuruisena kuin vanhempansa luona asuvalle. Asunto katsotaan vanhempien omistamaksi, mikäli vanhemman hallinnassa on vähintään 50 % asunnosta. Opiskelijan katsotaan asuvan omistamassaan asunnossa, mikäli hän omistaa jonkin osan asunnosta.

Asumislisä

Asumistukea maksetaan opiskelun aikaisen asumisen tukemiseksi. Asumislisää myönnetään vuokra- ja asumisoikeusasuntoihin. Kelan ohjeistuksessa asumislisää myönnetään myös osaomistusasuntoihin, mutta laissa tätä ei mainita, joten käytäntö saattaa vaihdella toimistoittain. Asumislisä on verotonta tuloa. Asumislisää ei saa opiskelija,

· joka asuu vanhempiensa luona
· joka asuu oman lapsensa tai puolisonsa lapsen kanssa samassa asunnossa
· asuu omistamassaan tai puolison omistamassa asunnossa
· olisi oikeutettu oppilaitoksen maksuttomaan asuntoon tai asuntolapaikkaan (ellei erikseen asumiselle ole erittäin painavia syitä. Painavaksi syyksi katsotaan puolison kanssa asuminen tai se, että on jo valmiiksi asunto opiskelupaikkakunnalla. Esimerkiksi sitä, että asuntolassa ei saa asua kesäloman aikana, ei ole tulkittu riittävän painavaksi syyksi, jonka perusteella opiskelija voisi saada asumislisää itse vuokraamaansa asuntoon.)
· saa aikuiskoulutustukea tai muuta etuutta, joka estää opintotuen saamisen.

Asumislisän määrä riippuu vuokran suuruudesta, mutta se on kuitenkin enintään 80 prosenttia hyväksyttävistä asumismenoista. Vuokramenoja ei oteta huomioon 252 euron ylittävältä osalta. Asumislisä on siis 26,90 – 201,60 euroa kuukaudessa.

Mikäli asumismenot ovat alle 33,63 euroa kuukaudessa, ei asumislisää myönnetä.
Asumismenoina huomioidaan vuokran lisäksi käyttövastike, kiinteä vesi-, sähkö- ja kalustemaksu (€/kk). Kulutuksen perusteella määräytyviä maksuja tai lämmityskuluja ei oteta huomioon, kuten ei myöskään sauna-, puhelin-, verkko-, autopaikka- tai muita erillismaksuja.

Vation takaama opintolaina alkuun
Opintolainan valtiontakaus myönnetään opintorahaan oikeutetulle tai aikuiskoulutustukea saavalle opiskelijalle. Lainatakaus voidaan myöntää aikaisintaan hakemiskuukaudesta eteenpäin.

Opintolaina on 18 vuotta täyttäneen kotimaassa opiskelevan osalta 300 euroa, aikuiskoulutustukea saavan osalta 300 euroa ja ulkomailla opiskelevan osalta 440 euroa.

Lainan korot pääomitetaan melkein kokonaan niiden vuosien aikana, kun opiskelija saa opintotukea. Opiskelijan tulee maksaa opintojen aikana (opintotukea nostaessaan) opintolainan koroista yksi prosentti. Jos korko jää alle 15 euron, se lisätään automaattisesti pääomaan. Kaksi vuotta sen jälkeen, kun opiskelija on lopettanut opintotuen nostamisen, opintolaina tulee maksettavaksi. Opintolainan takaisinmaksu voi siis alkaa jo opintojen aikana, mikäli opiskelija ei nosta opintotukea.

Pienituloinen opiskelija on oikeutettu korkoavustukseen, jota voivat hakea kaikki pienituloiset, joille ei ole makesttu opintotukea koron säännönmukaista erääntymiskuukautta edeltävän viiden kuukauden ajalta. Korkotukea voi hakea kaksi kertaa vuodessa erikseen säädettyinä päivinä. Lue tarkemmat ohjeet ja tulorajat Kelan sivustolta.

Opiskelija, joka on aloittanut opinnot 2005 tai sen jälkeen ja on suorittanut korkeakoulututkinnon määräajassa, voi saada valmistuttuaan verotuksessa opintolainavähennyksen. Vähennyskelpoista on lainan 2500 euroa ylittävä osa. Opiskelijan omalla vastuulla on siis 2 500 euron osuus, jonka ylittävästä osuudesta voi muiden kriteerien täyttyessä saada vähennystä verotuksessa.
Tarkempaa tietoa opintolainan valtiontakauksesta, korkoavustuksesta ja korkeakouluopiskelijan opintolainavähennyksestä verotuksessa voi lukea osoitteesta

http://www.kela.fi/in/internet/liite.nsf/alias/Opintolaina06/$File/lainainfo06_verkkoon.pdf?OpenElement

Lisätietoja
Kela/opiskelijat

Opintotukilaki

Opintotukiasetus

Sosiaalipoliittinen sihteeri Johanna Nuorteva, 041 515 2226, johanna.nuorteva@syl.fi