Suomen ylioppilaskuntien liitto

Blog Archives


  • Kannanotto 4.3.2013

    Hallitusohjelman puolivälitarkastelusta odotettiin suuntaviivoja maaliskuun lopussa käytävään kehysriiheen, mutta tulokset jäivät laihoiksi. Puolivälitarkastelun tulokset sisälsivät vain vähän konkretiaa, ja esimerkiksi opintotuen kehittämisen suuntaviivat ovat todella ympäripyöreitä.

    Hallituspuolueista ainoastaan Vihreät ja Vasemmistoliitto ovat julkisesti ilmaisseet, mihin suuntaan he haluavat opintotukea kehittää. Kuten opiskelijajärjestöjen, myös heidän tavoitteenaan on säilyttää nykyrakenteinen opintorahapainotteinen opintotukijärjestelmä. Muilta hallituspuolueilta konkreettiset esitykset ja kannat ovat jääneet uupumaan. Opiskelijajärjestöt ovat huolissaan siitä, että hallituspuolueet eivät ole julkistaneet kantojaan huolimatta pitkästä valmisteluprosessista ja asian ympärillä kiihtyvästä poliittisesti keskustelusta.

    “Hallituspuolueiden on nyt kerrottava opiskelijoille, mihin suuntaan ne ovat opintotukea viemässä. On kohtuutonta pimittää opiskelijoilta tätä tärkeää tietoa”, toteavat opiskelijajärjestöjen puheenjohtajat.

    » Jatka lukemista

  • Kannanotto 7.3.2012

    Valtakunnalliset opiskelijajärjestöt Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI ry, Suomen Lukiolaisten Liitto, Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto – SAMOK ry ja Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry pitävät opiskelijoiden veronpalautusten ulosmittaamista osana opintotuen takaisinperintää tarpeettomana ja kohtuuttomia seurauksia aiheuttavana toimenpiteenä.

    Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuojan mielestä Kela ei tiedottanut tarpeeksi selkeästi asiakkailleen siitä, että se voi ulosmitata liikaa maksettuja opintotukia veronpalautuksesta joulukuussa 2011. Pajuojan mukaan Kelalla kuitenkin on oikeus ulosmittaukseen. Opiskelijajärjestöjen mielestä opintotuen takaisinperintä 15 prosentin korotuksella on Kelalta riittävän ankara toimenpide kerätä saataviaan takaisin.

    ”Ulosmittauksesta voi tulla merkintä ulosottorekisteriin, ja ulosotosta aiheutuvat kustannukset saattavat nousta huomattaviksi. Katsomme, että opiskelijat eivät ole syyllistyneet väärinkäytöksiin tai laiminlyönteihin, vaan he toimivat lain mukaan. Opiskelijoille, joilla on maksusuunnitelma Kelan kanssa, on annettava mahdollisuus hoitaa velkansa rauhassa”, järjestöjen puheenjohtajat vaativat.

    Opiskelijajärjestöt haluavat muistuttaa Kelan johtajia opintotuen erityisasemasta. Kaksi kolmasosaa opintotuen noin 35–40 miljoonan euron perintäsaatavista johtuu siitä, että tulorajat ovat ylittyneet, jolloin liikaa maksetut tuet peritään takaisin. Kyse ei ole väärinkäytöksistä tai ilmoitusvelvollisuuden laiminlyömisestä, vaan liikaa maksettujen tukien perintä kuuluu opintotukijärjestelmään. Opintotukilaki sallii sen, että opiskelija nostaa tukea, vaikka hänen tulonsa ylittäisivätkin opintotuen tulorajat.

    Opintotukijärjestelmässä on oltava omat rangaistuksensa, jos tulorajat ylittyvät. Siksi liikaa maksetut tuet peritään takaisin 15 prosentin korotuksella ja opiskelija menettää tukikuukautensa. Opiskelijalle olisi kohtuuton lisärangaistus, jos tulojen valvonnassa ilmenevät tapaukset siirtyisivät ulosottoon. Ulosottomerkintä ja ulosottomaksu yhdessä 15 prosentin korotuksen kanssa saattavat nostaa perittävän summan moninkertaiseksi.

    » Jatka lukemista

  • Pressmeddelande 7.2.2012

    De nationella studentorganisationerna Suomen Ammattiin Opiskelevat – SAKKI, Finlands Gymnasistförbund, Förbundet för studerandekårer vid yrkeshögskolorna i Finland – SAMOK rf och Finlands studentkårers förbund (FSF) rf vill säkerställa att ett fungerande utbildningsväsen står i centrum av den planerade samhällsgarantin för unga. Studentorganisationerna påminner om att en högklassig undervisning i kombination med tillräcklig handledning och tillräckligt stöd är det bästa botemedlet mot utslagningen av unga. Enligt flera undersökningar är risken för marginalisering tre gånger större för exempelvis ungdomar med endast grundskoleutbildning än för ungdomar med en yrkesinriktad examen.

    Samhällsgarantin för unga är under den pågående regeringsperioden det viktigaste enskilda åtagandet som siktar till att förebygga utslagning. För att garantin ska lyckas är det nödvändigt att satsa på förebyggande arbete istället för att endast åtgärda problemen.

    » Jatka lukemista

  • Tiedote 7.2.2012

    Valtakunnalliset opiskelijajärjestöt Suomen Ammattiin Opiskelevat – SAKKI, Suomen Lukiolaisten Liitto, Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto – SAMOK ry ja Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry haluavat varmistaa, että suunnitteilla olevan nuorten yhteiskuntatakuun ytimessä on toimiva koulutusjärjestelmä. Opiskelijajärjestöt muistuttavat, että laadukas opetus yhdessä opintojen varrella saadun riittävän ohjauksen ja tuen kanssa on parasta lääkettä nuorten syrjäytymiseen. Useiden tutkimusten mukaan esimerkiksi pelkän peruskoulun suorittaneilla on kolme kertaa suurempi riski syrjäytyä kuin ammatillisen tutkinnon suorittaneilla nuorilla.

    Nuorten yhteiskuntatakuu on kuluvan hallituskauden tärkein yksittäinen syrjäytymisen ehkäisyyn tähtäävä hanke. Takuun onnistumisen kannalta on välttämätöntä panostaa ennaltaehkäisevään työhön pelkän ongelmien tilkitsemisen sijaan.

    » Jatka lukemista

  • Kannanotto 10.11.2011

    Valtakunnalliset opiskelijajärjestöt Ammattiin Opiskelevat – SAKKI, Suomen Lukiolaisten Liitto, Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto – SAMOK ja Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ovat järkyttyneitä Kelan päätöksestä ulosmitata opiskelijoiden veronpalautukset osana opintotuen takaisinperintää. Ulosottovirasto on lähettänyt perintäpostia takaisinperinnän piirissä oleville opiskelijoille, vaikka he olisivat hoitaneet opintotukien takaisinmaksun Kelan kanssa sovitussa aikataulussa. Ulosottoviraston perintä jättää jälkeensä julkisen ulosottomerkinnän.

    “Kelalle asetetut tehokkuusvaatimukset menevät liian pitkälle! Merkintä ulosottorekisteriin on räikeä oikeusmurha etenkin niitä opiskelijoita kohtaan, jotka ovat noudattaneet Kelan kanssa sopimaansa maksuaikataulua”, opiskelijajärjestöjen edustajat jyrähtävät.

    » Jatka lukemista

  • Kannanotto 26.10.2011 / Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI ry

    Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI ry pitää kolmenkymmenen perussuomalaisen 17.10.2011 eduskunnalle tekemää aloitetta työmarkkinatuella, työttömyyskorvauksella tai ilman työmarkkinatukioikeutta olevan nuoren työssäkäyntivelvoitteesta järjettömänä ja nuoria syrjivänä.

    Aloitteen mukaan työtön nuori velvoitettaisiin käymään 1-2 viikkoa kuukaudessa töissä ilman korvausta. Tavoitteena kerrotaan olevan nuorten kiinnipitäminen työelämän käytännöissä. Aloitetta voidaan pitää tulonsiirtona työttömiltä nuorilta yrityksille, jotka voisivat täten hyväksikäyttää nuoria ilmaistyövoimana.

    » Jatka lukemista

  • Kannanotto 21.10.2011 / Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI ry.

    Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI ry. kannattaa opetus- ja kulttuuriministeriön koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman linjauksia toisen asteen yhteistyön tiivistämisestä. Liiton mukaan toisen asteen yhteistyötä tiivistämällä voidaan taata nuorille tasa-arvoiset koulutusmahdollisuudet koko Suomessa.

    “Toisen asteen luonnollista yhteistyötä on edistettävä alueellisista työelämän ja opiskelijoiden lähtökohdista. Keinotekoisten rajapintojen poistaminen palvelee koko ikäluokan koulutustarpeita sekä parantaa toisen asteen koulutuksen vaikuttavuutta”, muistuttaa Ammattiin Opiskelevien puheenjohtaja Susanna Haapalainen.

    Ammattiin Opiskelevat näkee, että toisen asteen koulutusta on kehitettävä kokonaisuutena, jolla luodaan parhaiten opiskelijoille yksilöllisimmät opiskelumahdollisuudet. Ammattiin Opiskelevat esittää, että toisen asteen rahoituksen on kannustettava koulutuksen järjestäjiä entistä tiiviimpään yhteistyöhön.

    » Jatka lukemista

  • Tiedote 25.5.2011

    Ammattiin Opiskelevat – SAKKI ry järjestää tänä vuonna perinteiset valmistujaisjuhlansa hallitusneuvotteluiden valvojaisina Säätytalon edustalla. Vuosittain järjestettävillä valmistujaisjuhlilla Ammattiin Opiskelevat haluaa muistuttaa ammattiin valmistuvien ansaitsemasta arvostuksesta.

    Ammattiin Opiskelevat toivoo tempauksen lisäksi muistuttavan hallitusneuvottelijoita muun muassa ammatillisten opiskelijoiden toimeentulon parantamisesta.

    » Jatka lukemista

  • KANNANOTTO

    Puheenjohtajat vaativat kansanedustajia äänestämään esityksen toimeentuloleikkauksesta kumoon

    Valtakunnalliset nuoriso- ja opiskelijajärjestöt vastustavat hallituksen esitystä alle 25 – vuotiaiden toimeentulotuen perusosan leikkauksesta. Leikkaus koskisi nuorta, joka keskeyttää opintonsa, kieltäytyy aloituspaikasta tai jättää hakematta tiettyyn koulutukseen. Leikkaus kohdistuu nuoriin, jotka ovat työttömiä ja vailla ammatillista koulutusta. Järjestöt osoittavat mieltään esitystä vastaan eduskunnan edessä tänään klo 13.

    » Jatka lukemista