Suomen ylioppilaskuntien liitto

Blog Archives


  • Kannanotto 4.3.2013

    Hallitusohjelman puolivälitarkastelusta odotettiin suuntaviivoja maaliskuun lopussa käytävään kehysriiheen, mutta tulokset jäivät laihoiksi. Puolivälitarkastelun tulokset sisälsivät vain vähän konkretiaa, ja esimerkiksi opintotuen kehittämisen suuntaviivat ovat todella ympäripyöreitä.

    Hallituspuolueista ainoastaan Vihreät ja Vasemmistoliitto ovat julkisesti ilmaisseet, mihin suuntaan he haluavat opintotukea kehittää. Kuten opiskelijajärjestöjen, myös heidän tavoitteenaan on säilyttää nykyrakenteinen opintorahapainotteinen opintotukijärjestelmä. Muilta hallituspuolueilta konkreettiset esitykset ja kannat ovat jääneet uupumaan. Opiskelijajärjestöt ovat huolissaan siitä, että hallituspuolueet eivät ole julkistaneet kantojaan huolimatta pitkästä valmisteluprosessista ja asian ympärillä kiihtyvästä poliittisesti keskustelusta.

    “Hallituspuolueiden on nyt kerrottava opiskelijoille, mihin suuntaan ne ovat opintotukea viemässä. On kohtuutonta pimittää opiskelijoilta tätä tärkeää tietoa”, toteavat opiskelijajärjestöjen puheenjohtajat.

    » Jatka lukemista

  • Tiedote 27.2.2013

    Valtakunnallisten opiskelijajärjestöjen edustajat kokoontuvat torstaiaamuna 28.2.2013 klo 8.00 alkaen Säätytalon eteen lähettämään opiskelijoiden terveiset maan hallituksen puolivälitarkasteluun.

    Mukana tempauksessa ovat Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL), Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto – SAMOK, Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto SAKKI, Suomen Lukiolaisten Liitto ja Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU.

    Opiskelijajärjestöt vaativat hallitusta tunnustamaan, että taloudellisen huoltosuhteen kannalta ensisijainen huomio on oltava työllisyysasteen nostamisessa, etenkin työurien keskeltä. Työllisyysastetta tai eläköitymisikää ei saada nousemaan millään yksittäisellä “kikka kolmosella”, vaan käyttöön on otettava koko työelämän kehittämisen keinoarsenaali, jolla voidaan tukea esimerkiksi työelämän laatua ja työssä jaksamista.

    » Jatka lukemista

  • Kannanotto Tampereella 24.11.2012

    Kaikkia Suomen korkeakouluopiskelijoita edustavat Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto – SAMOK ja Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) kokoontuivat liittokokouksiinsa Tampereella 23.-24.11. Opiskelijaliike kokoontui ensimmäistä kertaa samanaikaisesti ja samaan paikkaan päättämään tulevien vuosien toiminnastaan. Liittokokoukset päättivät lähettää tasavallan hallitukselle yhteiset terveiset hallitusohjelman puolivälitarkastelua silmällä pitäen.

    YTHS-malli laajennettava kaikille korkeakouluopiskelijoille

    Korkea-asteella opiskelevien opiskeluterveydenhuolto tulee toteuttaa YTHS-mallilla. Opiskelijaliitot näkevät, että YTHS on järkevin taho järjestämään yhdenvertaiset ja ennaltaehkäisevät opiskeluterveydenhuollon palvelut korkea-asteen opiskelijoille, ja sillä on paras asiantuntemus tähän tehtävään. Nykyisessä mallissa  ammattikorkeakouluopiskelijoiden terveydenhuollossa on vakavia puutteita jotka tulevat ilmi STM:n 3.9.2012 julkaisemasta Opiskeluterveydenhuollon selvityksestä.

    Kaikkien korkea-asteen opiskelijoiden tulee osallistua tasapuolisesti yhteisen korkea-asteen opiskeluterveydenhuollon järjestelmän ylläpitämisen kustannuksiin ja opiskelijoiden rahoitusosuuden kerääminen tulee toteutua ennustettavalla tavalla. Järjestelmään panostetaan riittävällä julkisella rahoituksella, jotta laadukas ja kattava palvelutaso säilytetään. YTHS -mallin laajentaminen ammattikorkeakouluopiskelijoille tulee toteuttaa hallitusti ja taloudellisesti kestävällä tavalla, eikä se saa heikentää opiskelijoiden terveydenhoitopalveluja.

    » Jatka lukemista

  • Pressmeddelande 22.11.2012

    Under det inkommande veckoslutets fredag och lördag 23–24.11.2012 ordnar de två nationella paraplyorganisationerna för finska högskolestuderande, Finlands studentkårers förbund (FSF) och Förbundet för studerandekårer vid yrkeshögskolorna i Finland – SAMOK rf, sina förbundsmöten i Tammerfors, vid Tammerfors universitet (Kalevantie 4). Mötet förväntas samla ungefär 300 förbundsmötesdelegater och ett stort antal observatörer.

    Tillsammans representerar SAMOK och FSF ca 270 000 finska högskolestuderanden. Båda organisationernas förbundsmöten väljer förbundens nya ordförande och styrelsemedlemmar samt fastställer mål och drar upp riktlinjer för det kommande årets verksamhet. Förbundsmötet sammanträder en gång per år och utgör det högsta beslutande organet inom de båda nationella studerandeorganisationerna. Personvalen förrättas under lördag eftermiddag och förbunden meddelar resultaten till medierna utan dröjsmål.

    » Jatka lukemista

  • Tiedote 22.11.2012

    Tulevana viikonloppuna pe–la 23.–24.11. Tampereella, Tampereen yliopistolla (Kalevantie 4), järjestetään kahden valtakunnallisen korkeakouluopiskelijoiden kattojärjestön, Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) ja Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto ry – SAMOKin liittokokoukset. Yhteensä kokouksiin saapuu noin 300 liittokokousedustajaa sekä lukuisa määrä tarkkailijoita.

    SAMOK ja SYL edustavat yhteensä noin 270 000 korkeakouluopiskelijaa Suomessa. Molempien järjestöjen liittokokouksissa valitaan liitoille uudet puheenjohtajat ja jäsenet hallituksiin sekä linjataan ensi vuoden tavoitteista ja toiminnasta. Kummassakin valtakunnallisessa opiskelijajärjestössä liittokokous muodostaa ylimmän päättävän elimen, joka kokoontuu kerran vuodessa. Henkilövalinnoista päätetään lauantaina iltapäivällä, ja liitot tiedottavat valinnoista medialle mahdollisimman pian.

    » Jatka lukemista


  • Pressmeddelande 25.9.2012 / FSF och SAMOK

    Torsdagen den 27 september, en månad innan kommunalvalet, ställer studerande till med ett gemensamt jippo för kommunal påverkan. Studerandena organiserar en nationell kampanj under temat Staden och Kommunen – Studerandes hem. Genom jippot vill studerande påminna beslutsfattare och andra invånare om att varje kommun och stad är hem även för de studerande som bor där. Högskolestuderande utgör även en betydande och aktiv grupp väljare, och deras behov bör man uppmärksamt lyssna till.

    Studerandena är aktiva unga kommuninvånare, vars närvaro livar upp stadsbilden runt om i Finland. Studerandena är också en heterogen grupp kommuninvånare i olika skeden av livet som behöver stöd och hjälp i sin hemort – och det är de berättigade till.

    “Varje student ska kunna känna sig hemma i sin studieort och kunna lita på att få sin röst hörd oberoende av om studenten bor på orten endast under sin studietid, eller även efter utexaminering”, påpekar ordförandena Jarno Lappalainen från Finlands studentkårers förbund (FSF) och Elin Blomqvist från Förbundet för studerandekårer vid yrkeshögskolorna i Finland (SAMOK).

    » Jatka lukemista


  • Tiedote 25.9.2012 / SYL ja SAMOK

    Torstaina 27. syyskuuta kuukausi ennen kunnallisvaaleja korkeakouluopiskelijat ympäri maan tempaisevat yhtä aikaa ja käynnistävät yhteisen kuntavaikuttamisen. Opiskelijat kampanjoivat valtakunnallisesti teemalla Kaupunki ja Kunta – Opiskelijan koti. Tällä halutaan muistuttaa päättäjiä ja kanssa-asukkaita siitä, että jokainen kunta ja kaupunki on myös siellä asuvien opiskelijoiden koti. Korkeakouluopiskelijat myös muodostavat merkittävän ja aktiivisen äänestäjäjoukon, jonka tarpeita tulee kuunnella huolella.

    Opiskelijat ovat aktiivisia nuoria kuntalaisia, joiden läsnäolo elävöittää kaupunkikuvaa ympäri Suomen. He ovat kuitenkin myös monipuolinen joukko erilaisissa elämäntilanteissa olevia kuntalaisia, jotka tarvitsevat kotipaikkakunniltaan tukea ja apua – ja ovat siihen oikeutettuja.

    “Jokaisen opiskelijan tulee voida tuntea opiskelupaikkakuntansa kodikseen ja kyetä luottamaan siihen, että hänen ääntänsä kuullaan huolimatta siitä, onko asuinpaikka vain opintojen aikainen välietappi vai koti myös valmistumisen jälkeen”, linjaavat puheenjohtajat Jarno Lappalainen Suomen ylioppilaskuntien liitosta (SYL) ja Elin Blomqvist Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitosta – SAMOKista.

    » Jatka lukemista

  • Kannanotto 6.6.2012 / SYL, SAMOK

    Suomessa on parhaillaan käynnissä kokeilu, jonka aikana lukukausimaksuja voidaan tietyin edellytyksin periä EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta. Lukukausimaksukokeilu käynnistyi helmikuussa 2010, ja sen on tarkoitus jatkua vuoden 2014 loppuun asti. Tänä aikana korkeakoulut voivat periä maksuja vieraskieliseen ylempään korkeakoulututkintoon johtavista koulutusohjelmista EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta.

    Opetus- ja kulttuuriministeriön tavoitteena on kokeilun aikana selvittää, miten maksullisuus vaikuttaa korkeakoulujen kansainvälistymiseen, suomalaisen korkeakoulutuksen vetovoimaan, opiskelijavirtoihin ja vieraskielisen korkeakoulutuksen laatuun.

    Suomen ylioppilaskuntien liitossa (SYL) ja Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitossa – SAMOKissa on seurattu lukukausimaksukokeilua tarkkaan. Kokeilun tulokset ovat jääneet lukukausimaksujen perimisen kannalta erittäin laihoiksi, vaikka osa korkeakouluista on käyttänyt lisäresursoinnin, markkinoinnin ja opiskelijoiden apurahojen kautta kokeiluun enemmän rahaa kuin mitä lukukausimaksuilla on saatu kerättyä. Maksujen piirissä olevia opiskelijoita on yhdeksässä korkeakoulussa yhteensä 110, joista vain 12 maksaa lukukausimaksun täysin itse. Kaikki muut saavat jonkinasteisen apurahan.

    » Jatka lukemista

  • Press release 23 April 2012 / the Union of Students in Finnish Universities of Applied Sciences – SAMOK

    The Board Meeting of European Students’ Union (ESU) has Sunday evening elected SAMOKs Taina Moisander Vice-Chairperson of the organisation. Moisander is 24-year old-student of social services. The election took place late Sunday evening during ESU’s 62nd Board Meeting in Bucharest, Romania. The meeting elected Moisander, originally from Tampere, a member of the Executive Committee together with nine other persons.

    ESU is the umbrella organisation of 45 National Unions of Students (NUS) from 38 countries. The aim of ESU is to represent and promote the educational, social, economic and cultural interests of students at the European level. Through its members, ESU represents over 11 million students in Europe. Moisander is the first of the candidates put forward by the Union of Students in Finnish Universities of Applied Sciences – SAMOK to be elected onto the presidency of ESU. ESU’s Executive Committee has not since the year 2000 included a member from Finland.

    » Jatka lukemista

  • Pressmeddelande 23.4.2012 / Förbundet för studerandekårer vid yrkeshögskolorna i Finland – SAMOK rf

    Socionomstuderande Taina Moisander, 24, har valts till vice ordförande för den europeiska studentorganisationen European Students’ Union (ESU). Valet avgjordes på söndag kväll under ESUs 62:a förbundsmöte i Bukarest i Rumänien då mötet valde in tammerforsbördiga Moisander i den tio personer starka styrelsen.

    ESU är en paraplyorganisation för 45 nationella studentförbund och representerar mer än 11 miljoner studerande i 38 länder. ESU grundades 1982 och verkar i Bryssel. Organisationen representerar och främjar studerandes utbildningsmässiga, ekonomiska och kulturella målsättningar. Moisander är den första av de kandidater som Förbundet för studerandekårer vid yrkeshögskolorna i Finland – SAMOK rf nominerat som valts in i ESUs presidium. Förra gången en finländare verkade i ESUs styrelse var år 2000.

    » Jatka lukemista